lauantai 29. syyskuuta 2007

Raporttia edistymisestä

Viime raportin jälkeen valmistuneita:
Piraattilapaset pikkuveljelle, kulutus 80g.
Pieniä sukkia jämälangoista hylätyille lapsille, kulutus 40g.
Lapaset itselle, kulutus 50g.
Vielä yhdet jämälankasukat hylätyille lapsille, kulutus 25g.
Toiset piraatit äidille, kulutus 80g.

Kovin paljon en ole nyt jaksanut neuloa, mutta kyllähän näistäkin kulutusta tuli yhteensä 275g ja näihin on käytetty monet jämälangat varastosta pois. Varaston koko aloittaessa oli noin 19,5kg ja nyt se on noin 18,555kg, joten olen neulonut lähes kilon kuukaudessa! Se on melkein 5% varastosta, joten varmastikin saavutan tavoitteen, vaikka ostaisinkin lisää lankaa.

Oma paino on pudonnut noin kolme kiloa ja nyt mennään jossain 71 kg tietämillä. Tässä vaiheessa alkaa tuntua jo hankalalta, kun välillä tekee enemmän mieli herkkuja. Farkut tuntuvat jo vähän löysemmiltä ja vyötä on saanut kiristää yhden reiän verran. Makean nälkää yritän hillitä syömällä tuoreita hedelmiä. Jouluksi olisi kiva saada jo kilot pois, että voisi sitten hyvällä omatunnolla vähän syödä suklaata. Pyrin kuitenkin ihan ruoka- ja syömistapojen muutokseen, jotta kilot myös pysyisivät pois. Onhan tässä vielä kolme kuukautta aikaa harjoitella ja totutella.

Tsemppiä kaikille!

Ei kommentteja: