keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Loppukuun raportti

Näköjään olen tänne muistanut viimeksi raportoida puolen kuun paikkeilla. Sen jälkeen olen neulonut, ostanut lankaa ja neulonut. Varasto on pysynyt koko ajan miinuksella kuitenkin. Lumihiutale-takki valmistui ja siihen meni noin 550g. Sitten ostin lankaa, kun Getknittedissä oli kuolaamani lanka alennuksessa. Eihän tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Ostin siis 450g Colinetten Banyania. Neuloin paritkin jämälankalapaset, toiset Silk Gardenista, toiset Nallesta. Itselleni neuloin vielä Calorimetryn. Lisäksi olen neulonut salaisia juttuja. Lapasiin, Calorimetryyn ja salaisiin juttuihin lankaa meni 230 g. Lankavaraston alkupaino oli 19,5 kg ja nyt lankavarastossa on 18,945 kg lankaa, joten minun on neulottava vielä noin 1,400 kg. Saatan joutua vielä ostamaan lankaa joululahjoihin ja varmaan ehkä saankin vielä lankaa, joten tiukille menee. Varsinkin kun tällä hetkellä minua vaivaa jonkinasteinen neuleplääh eikä oikein innosta neuloa. Tässä kuussa olen neulonut (kuluttanut) 810 g ja ostanut ja saanut lankaa 1200 g.

Oma paino on pysynt ennallaan. Tässä kuussa en ole juuri päässyt salilla käymään, sekin on varmasti vaikuttanut. Jospa ensi kuussa pääsisi taas liikkumaan enempi. Nyt ei kuitenkaan enää montaa kiloa tarvitse pudottaa.

Miinusta jo 11 %!! (tällä hetkellä...)

Lokakuu sujui mukavissa merkeissä, ei yhtään ostettua lankaa ja kulutusta ihan reippaasti. Tänään en lähde kotoa muualle kuin Hectorin konserttiin, joten luultavasti lankavarasto ei tänään kasva :-)
Olen neulonut hahtuvasta laukun ja pari pipoa. Virkaten lankaa on kulunut Vienon vaatteisiin (hän on veljen tyttöni nukke) ja pariin salomonin solmuilla tehtyihin huiveihin. Ja sitten on kaikenlaista pientä, kuten pannunalusta ja lahjoituslankaa.

Omasta painostani en ole lahjoittanut kenellekään, kun kukaan ei ole huolinut...

tiistai 30. lokakuuta 2007

Pikaneulontaa

Kulutusta on tullut tässä muutaman päivän aikana 30g kaulurin osalta ja 100g tänään valmistuneen Shetland trianglen muodossa. Puikot on heiluneet aika ahkeraa tahtia, täällä on nyt käynnistynyt joululahjatehdas ja ensiksi työn alle pääsemässä on tilatut joululahjat, vasta sitten mennään omien kimppuun.

Nyt kulutettuna on 1065g ja jotta pääsen tavoitteeseen (tai ainakin mahdollisimman lähelle sitä), palaan neulomaan!

Katsaus

Langankulutus täysi nolla. Toivottavasti saan takin pian valmiiksi jotta saisin aika komean grammamäärän.

Langan muunto toiseen olomuotoon - hahtuvasta langaksi, eli kehräyksen harjoittelu, aika monta grammaa. Onneksi silloin tämän projektin alkaessa laskin mukaan myös nuo hahtuvat, joten lanka ei lisäänny tätä kautta. Ei kylläkään vähenekään.

Langan lisäys viime viikolla (lohtulankoja): 2 537 g + 300 g = 2837 g

Oma paino on rojahtanut kaksi kiloa vajaan viikon aikana.

maanantai 29. lokakuuta 2007

Moi

Pojan lapaset valmistui eilen, kulutus 15g.
2150g-15g=2135gkulutettavaa jäljellä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Tein sukat, joissa mitat päin **** liian leveät jalkapöydän päältä. Sukkia pitää vielä tehdä samalle ihmiselle 9 paria, jatkossa siis paremmilla mitoilla :) Painoa näillä on 135g eli kulutettavaa on vielä 4778g.

Lokakuun kuulumisia

Lyhyestä virsi kaunis: lankavarastoni on miinuksella 1kilo 99 grammaa! Paino on jämähtäny paikoilleen alkuhuuman jälkeen, siinä ollaan miinuksella 3 kiloa. Kuvia viimeisimmistä tuotoksista löytyy blogistani.

Kahdeksannen viikon grammat

Valmista tällä viikolla vain yhdet lapaset - tosin hirmu isot, 110 grammaa isoveli-lankaa kolmosen puikoilla.

Ja ihmisgrammat pysyy ja pysyy samassa....

Katsausta

Viime viikolla jäi tänne päivittämättä, joten laskin nyt koko alkutempauksen saldon. Puolitoista kuukautta meni hyvin, mutta nyt on repsahtanut. Lanka on löytänyt tiensä Villavaaraan. Aloituspainoahan langoilla oli 9 850 grammaa. Siitä on neulottu 800 grammaa ja annettu pois 740 grammaa. Kuitenkin olen ostanut 674 grammaa ja saanut snyltä 300 grammaa. Tällä hetkellä lankasaldo on kuitenkin alkuperäiseen verrattuna miinuksella (9 584 grammaa) - ja vuoden loppuun mennessä neulottavaa jää 719 grammaa. Eiköhän tuosta selvitä. Yksi arpajaisvoitto on tulossa - ilomielin otan lankapalkinnon vastaan.

Olen liittynyt lapaskuuhun. Pitääkin kaivella paksuimmat itse värjätyt langat puikoille, jotta kulutus kasvaa. Tänään valmistuivat nämä lapsen sukat, joiden saajalla on hiukan pienempi jalka kuin mallilla.



Oma paino alenee hitaasti. Kolme ja puoli kiloa on lähtenyt - omenapiirakka tuolla odottaa päiväkahvin kera.

viikko raporttii pukkaa....

Tässäpä siis. Lomaviikosta huolimatta on saldo vähäinen.Näistä miinusta hieman. Muut vielä kesken. Tilanne siis tämä:
1280g-270g=1010g ei hullummin mutta tallinan matka on vielä tulossa. Onneksi on se joulukin.

lauantai 27. lokakuuta 2007

Palkinto parhaasta selityksestä

Oman surkean lankavarastoni pienentämisen johdosta inspiroiduin antamaan -10% -projektiin palkinnon. (Selitys blogissani.) Kaikki ne, jotka ovat epäonnistuneet lankavaraston pienentämisestä voivat osallistua kilpailuun kertomalla, miksi projekti epäonnistui. Parhaan selityksen keksinyt palkitaan yllätyspalkinnolla.

Kilpailuun osallistut kirjoittamalla tammikuun ensimmäisellä viikolla tähän blogiin selityksen siitä, miksi projekti epäonnnistui. Laita selityksesi tunnisteeksi/labeliksi "kilpailuselitys". Huom, ennen tammikuun ensimmäistä viikkoa tulleet selitykset eivät osallistu kilpailuun, koska tarkoitus on tsempata loppuun asti.

Laskelmia tehty, suuntaan ja toiseen

Noniin. Laskelmia on tehty, useitakin. Tulokset ovat vaihdelleet naurettavista hupaisiin ja tragikoomisiin. Muta nyt näyttäisi siltä että mun oikea aloituspaino lankojen kanssa on ollut 16735g. (tämä ylläpidolle tiedoksi). Erinäisten mutkien kautta lankaa on kuitenkin tullut lisää ja nyt tulos on 18080g. Eli olen vielä noin 1,3kg plussalla.

Mutta en anna periksi! Yritän loppuun asti! Vielä on kaksi kokonaista kuukautta aikaa heilutella puikkoja!

Lankaa kulutettu ja myyty

Pistin blogiini lankaa myyntiin (http://mipen.blogspot.com) ja osa onkin mennyt jo.

Niinpä lankavarastoni on pienentynyt langanmyynnin johdosta 500g - 950g - 450g - 300g - 500g = 2,7kg !!

Sen lisäksi olen osasta yksittäisiä keriä tehnyt jotain, kuten Teddy-palmikkopipon tänään, -65g.

Kokonaiskulutus (neulottu + myyty määrä) tällä hetkellä on siis 2700g+65g+1014g = 3779g. Se on reippaasti yli -10% \o/

Muutama työ on sen lisäksi lähellä valmistumista (muutama pitsihuivi sekä sukkia ja lapasia), joten neulottua kulutusta on myös tulossa lisää. :)

Kröhm...

Mun osuus 10% vähentämisestä lankojen suhteen meni hieman takapakkia eilen... Kävin eilen paikallisessa käsityöliikkeessä ja siellähän oli Patons Washed haze Aran-lanka aika rajussa alennuksessa, vain euron kerä. Ostin kilon lankaa ja aloitin samantien Starskyn neulomisen siitä.

Mutta kun tuo vanha varasto lankoja + 1000g Patonsia + 150g Sandgarnin Perfectiä + 150g alennus mandarin petitiä + 50g Wetterhoffia + 100g Ewas sukkalankaa lasketaan yhteen, niin ei taida ihan pieni kilkuttelu riittää *hups* Meni lokakuu niin sanotusti penkin alle.

Tosin perfectistä on kohta puolet mennyt, lapasiin joululahjapakettiin. Jos tosiaan saisin tuon Starskyn kilkuteltua, niin siinä menisi Patonsit. Lisäksi on Novitan Bambusta toppi melkein valmis. Voisi siis olla mahdollista vuoden loppuun mennessä päästä tavoitteeseen, jos vain aika riittää (töissä hieman kiirusta).

perjantai 26. lokakuuta 2007

Kovasti yritystä

Nipin napin varastoni säilyi miinuksen puolella (0,12%). Sain kanssaneulojalta 300g Novitan Chic Mohairia + jämät tangoa. Lisäksi vanhempani toivat minulle tuliaisiksi 300g mohairia Riikasta. Mutta pääasia edelleen, että miinuksella pysytään ;)

lahjasukat

Lahjasukat valmistui viime viikolla, ja on jo annettukin. Kulutus oli 160g eli tilanne tämä:
2150g - 160g = 1990g kulutettavaa jäljellä.
Lankavaraston yhteispaino on tällä hetkellä 19275g.
Aloitettu neulejakku itelle, valmiina etukappaleet. Lisäksi pojan lapaset oottaa vieläkin peukkuja.
Ja kun kamera on edelleen rikki, niin kuvia ei oo blogissanikaan.

Mainio + 10 % projekti

Mainiosti menee tää lankavaraston lisäysprojekti. Johan tässä kuussa on aikaisemmin taloon kävellyt 4 * 150 g seiskaveikkaa (tilaustöihin, vajaa kerä vasta kulutettu), 5 * 25 g Sivillaa (Mystic Watersiin, samoin vajaa kerä kulutettu). Eilen tuli postissa himoitsemani Revontuli-lanka eli virolaista villaa 220 g, vihreä liukuvärjätty. Samalla kauppareissulla, kun olin kerran juuri saanut printattuahuiviohjeen lisäksi himoitsemani Brego-sukkien ohjeen ja todettuani, että ei ole vapaata sopivanpaksuista sukkalankaa kahtasataa grammaa yhdessä ja samassa värissä, ja kun oli edullisesti Novitan Jussia, ostin sitä sitten 2 * 100 g (á 2,25 €). Jussia ei ole usein meidän marketeissa. Tämäkin oli jotain kampanjalankaa ehkä. Minusta siinä on kauniit murretut sävyt. Sitä on käytetty tänä syksynä meillä muistaakseni 400 g eri projekteihin jo. Löytyy koirien paidoista, lapasista ja Esikoisen tekemistä säärystimistä (tai säärystimestä, toinen vasta tikuteltu). (seliseliseli) Edit: Arpalahjassa oli 50 g puuvillaa kans.

Siis +10% hyvällä mallilla. Ai mikä miinus?? Kuun vaihteessa on taas ankara punnituspäivä. Huh. Vähennystahtia hidastaa valtavasti kaksi asiaa: paksut neuleet on hys-hys ja vaikeeta päästä neulomaan niitä salaa ja taas on kevyt, aikaavievä pitsihuivi puikoilla ja neuleaika menee pääasiassa siihen.

En anna vielä periksi, vaikka varmaa on, että ensi kuussa käsityömessuilta tuon meille turvaan jotain koditonta lankaraukkaa. Adoptoin, otan hoiviini ja hellin kuin omaani.

Neulonutkin olen. Kaikenlaista pientä sievää: lapasia, lastensukkia, koirien paitoja. Valmistuneita yhteensä tässä kuussa noin 800 g ja lisäksi keskeneräisiin survottu lisää lankaa muutama kerä. Mamboakin kai kolme kerää ja seiskaveikkaa noin sata grammaa. Kyllä tämä tästä...

Ilman tätä kampanjaa varmaan helposti taas tuplaisin lankavarastot muutamassa kuukaudessa. Nyt näyttää siltä, että saisin vuodenvaihteeseen pidettyä alkutilanteen plusmiinusnollassa edes, ja ehkä vähän allekin. Silti tavoite yhä se - 10 %.

(Oma paino on ihan yhtä kamala kuin syyskuun alussa. Väliaikaista oli pudotus silläkin saralla. Tekisi mieli kiroilla.)

torstai 25. lokakuuta 2007

Ripittäytymässä

No kyllä minunkin on vihdoinkin tultava ripittäytymään ja kertomaan vähemmän onnistuneesta laihdutuksesta. Kulutusta on muutama gramma yli kilon valmiina, mutta Suomesta tuli kilon verran Korian lankoja lahjana, joten lähes nollatilanteessa ollaan. Tekeillä on kyllä kaksi isoa villapaitaa, joten kun ne valmistuvat, vähenevät grammatkin aikamoisesti. Ja suunnitelmissa on myös muutama paksulankaprojekti, joihin niitä grammoja sitten saa kulutettua. Pojan uudessa tarhassa ottavat mielellään lankoja vastaan, kun vain kerkiäisin niitä penkomaan muuttolaatikoista. Päätinkin, että annan sinne sitten sen kaiken tarvittavan määrän, mitä en kerkiä kutomaan.

Oma paino on parisen kiloa miinuksella lähinnä pari viikkoa sitten sairastetun vatsataudin ansiosta. Flunssa on päällä, joten liikkumaan ei pääse, mutta odotan kovasti tervehtymistä ja liikunnan aloittamista kunnolla.

Huiveja syntynyt

Salomoninsolmuilla kaksi huivia vienyt noin 230g, omapainoni heittelee niin paljon etten tiedä mitä uskoa. Uskomattoman vähän nuo ohuet pörrölanka virkkuut vievät lankaa. Tuosta määrästä lankaa tuli yksi pitkä kaulahuivi ja kolmiohuivi. Voi olla, että teen vielä jonkinlaisen reunan tuohon kolmiohuiviin jotta se isonisi. SIIS mukana ollaan!!! : )

Miinusta ja plussaa ja hämmennystä

Olen saanut valmiiksi yhdet sukat, kulutus 80g sekä salaiseen projektiin meni yhteensä 45g lankaa omasta varastosta. Eli kulutusta lisää 125g!

Mutta ei ehkä pidä vielä hurrata. Koska tehtiin Vaimon kanssa pieni roadtrip viime perjantaina ja tulin "vahingossa" ostaneeksi lankaa. Puolustaudun sillä että näiden osoite on lapaset ja sukat joita teen myyjäisiin. Eli ei silleen ihan kokonaan omaa lankaa. Mutta kuitenkin, jotain niistä jää itelle kuitenkin joten kiltisti kirjasin varastoon lisäyksenä 750g. Hämmennystä on aiheuttanut tänään miun kirjanpito. Ilmeisesti käyttämäni excel-taulukko on seonnut omia aikojaan ja nyt en oikeasti tiedä mikä on todellinen varastovahvuus. Selvittelen asiaa tällä viikolla ja raportoin kun tiedän tarkemmin.

Mutta sen tiedän että yhteensä miun kulutus on nyt 1005g ja lisäystä on tullut kaiken kaikkiaan 2555g. Eli saa puikot heilua kyllä ahkerasti loppuvuoden jos todella aion tiputtaa sen 10 % varastosta. Oma paino on pysynyt paikallaan, syksyn alkava harmaus on vienyt voimia eikä ole jaksanut panostaa syömisten terveellisyyteen ja liikkumiseen siten kuin olisi tarpeen.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Vihdoinkin miinuksia!

Jess! Vihdoin vähän miinuksia! Tuli niin paha synnytystuska ja –masennus kun ei tule mitään valmista, että oli pakko tehdä joku nopea välityö. Tein kettinkihuivin, johon perusidea tuli Hurmaavat huivit kirjasta. Salattujen elämien Oonalla oli paremman näköinen (muhkeampi) versio, ja Neulomossa –molli- oli tehnyt niinikään muhkeamman version tyttärilleen. (No, kyllä te tiedätte mitä mallia tarkoitan...)

Siis ei kun töihin. Nyt siis ihan oikeita miinuksia; 163 g violettia Floricaa (neulottu huiviin nelinkertaisena) ja 140 g sinistä Maxi Mohairia. Näitä kahta väriä on sitten kettingissä vuorotellen. Aikas kiva tuli. Eikä tässä yhteydessä tietenkään kannata mainita että eilen kun oltiin äidin kanssa ostoksilla, ostin kaksi kerää (100 g) oranssia Naturgarnia kun oli niin halpaa... *punastuu*

Muoks: Niin, ja "äiree" on menossa Tallinnaan ensi viikolla. Arvatkaas montaako väriä liukuvärjättyä vironvillaa tilasin huiveja varten... Aivan, aika monta.

Väliraportointia

Hups, siitä onkin jo aikaa, kun olen viimeksi raportoinut tänne...

Viime raportoinnin jälkeen olen
- neulonut kämmekkäät, purkanut ne ja neulonut langoista lapaset
- saanut valmiiksi pitsihuivin
- neulonut tilaustyönä pipoa poikakaverilleni (tätä varten piti käydä lankakaupassa, siltä multa ei löytynyt sopivaa lankaa)

Olen siis ihan hyvillä mielillä vielä mukana projektin tässä osassa, uskoisin, että saan tarvittavat grammat pudotettua.

Toinen puoli taas ei sitten tunnu sujuvan ollenkaan... Olin jo saanut pudotettua pari kiloa, mutta nyt ne ovat tulleet takaisin. :( Liikunnan harrastamista on haitannut flunssa, poden tällä hetkellä jo toisen kerran tämän syksyn aikana sellaista pikkuflunssaa, joka tehokkaasti estää liikunnan harrastamisen, mutta ei muuta "normaalia elämää". Lisäksi karkit on maistuneet vähän liian hyvin mulle.

Kulutusta ja lankalahjoja

Eli kulutusta on tapahtunut noin 474g, Mutta sain melkein 200g poikaystävän äidin varastosta.
Ei mene hyvin nyt. Alkuperäinen tavoitteeni oli 200g ja sitten 800g :D
valmiiksi olen saanut yhdet tumput, ja vauvan villa jakun, johon läikytin ilmeisesti maitokahvia ja pesin sitten 40 asteessa kun 30 astetta ei riittänyt. Pilallehan se meni :( Ja tahra sen kun on ja pysyy.  

Soutaa, huopaa...

Langankulutuslaatikko omassa blogissani kertoo tylyä kieltään. Lankavaraston tavoitepaino 19,7 kiloa (lähtöpaino 21,91 kiloa)

Lankavaraston koon muutos:
Neulotut ja lahjoitetut/annetut
21,91 kg-1,434 kg=20,476 kg (tää näyttäis hyvältä)
mutta
Ostetut ja saadut
20,476+3,575 kg=24,051 kg

Eli 4,risat kiloa pitäis lankaa hukata jonnekin. Tosin tuossa laskuissa ei ole vielä mukana se että tänään kaivoin viimeiset kolme Melli-teelmystä ulos pesukoneesta. En kerro sen tarkemmin, että mitä olen Syksynsävyt -vaihdossa saamistani Melleistä tehnyt, sillä blogissani on menossa aiheesta arvuuttelukisa. Oma paino on pysytellyt edelleen alle lähtöpainon, mikä on sillä suklaan määrällä kyllä käsittämätöntä. Ehkäpä poika syömisineen pitää suklaat poissa äiteen vyötäröltä :)

tiistai 23. lokakuuta 2007

Välikatsaus

Lankavaraston paino tällä hetkellä 67 179g eli en ole päässyt edes takaisin aloituspainoon. Huoh. Onneksi oman painon pudotustavoite on enää vain 2 kg:n päässä, ehkä sen saan sentään saavutettua. Blogasin äsken myös valmistuneita töitä, käykää kurkkaamassa, jos kiinnostaa.

Vielä ei kannata luovuttaa!

Neuvoa/Vinkkiä/Apua pyydetään!!

Hei kaikki!
Mulla on yksi kerä/vyyhti Berroco Ultra Alpacaa, painoa 100 grammaa. Se on niin ihanan pehmoista, että haluisin tehdä jonkin kaulajutun; kaulaliina tai kaulahuivi. Kaikkein mieluiten kolmion muotoinen neulottu huivi.

Miten paljon tuollaisesta kerästä tulee kokemuksen perusteella huivia? Ja onko kivaa ideaa/mallia, jota suosittelisit?

Suurkiitokset jo etukäteen vinkeistä!

Pikku pudotus

Tulin vain kertomaan teille, että lahjoin erästä kanssa neulojaa 400 grammalla Woolia ja enää on tasan 3kg kulutettavana. Aika hyvin menee siis siihen nähden että projektin alussa kulutettavaa oli 1,6 kg :D

Väärä suunta

Ei hyvältä näytä. Tein itselleni sliparin, mutta siihen uponneet 240 grammaa lankaa häviävät 6-0 Cittarista mukaan tarttuneelle kahdelle kilolle Novitan Ninaa. Jos joku sattuu löytämään irrallaan juoksentelevan itsehillinnän, voisi ystävällisesti palauttaa sen tänne.

Tilanne: 3824 - 240 + 2000 = 5583 grammaa. Ääääk. Mutta eikös se ollut niin, että niitä ostettuja lankoja ei lasketa, jotka ehtii piilottaa ennen kuin mies tulee kotiin...?

Mikälie viikko nyt onkaan menossa...

Viimeisin saldo oli kulutettavaa 3170g.

Nyt olen onnistunut kadottamaan lankaa lahjoittamalla tähän malliin:

Äitille 300g Maijaa
Kaverille 150g Maijaa ja 150g 7veikkaa
Tarhaan viety nyssäkkäpussukka 400g

Yhteensä siis 1000g!

Ja ne lisääntyneet...

Äitiltä vastalahjana 100g Ainoa ja Tallinnasta diilattua liukuvärjättyä vironvillaa 250g ja 6 metriä fanttilankaa, jonka painoa en tiedä. Eli 350g lisäystä!

3170-1000+350= 2520!

Ehkä se siitä... Kunhan saisi jotain valmista aikaiseksi joskus! Kesken on edelleen ne samat työt kuin aikaisemminkin. Jos sitten vain rohkeasti kävisi näiden itsevärjättyjen Maijojen kimppuun:

maanantai 22. lokakuuta 2007

Oho

On jäänyt vähän raportointi vähiin, muttamutta. Meille on sitten viime raportoinnin muuttanut 1250 grammaa lankaa. Saas nähdä miten käy. Onhan tässä aikaa vielä juu, josko antaisin sitten pikkusiskolle _paljon_ lankaa joululahjaksi ...

Vähän jotain pientä olen saanut neulottuakin, mutta sitten kun lisätään siihen noita uusia lankoja, niin vielä olisi neulottavana "vaivaiset" 3kg 400g. Oho ...

Junnaa pahemman kerran paikallaan...

Ei putoo paino. Ei oma eikä lankavaraston.
Oma paino ei ole muuttunut miksikään Lokakuun aikana. Toisaalta se voi myös olla positiivista, eipä ole ainakaan tullut lisää! :o)

Sen sijaan tuo lankavarasto... Mä täällä vääntelehdin tuskissani. Mä neulon ja neulon niin että puikot savuaa ja sormien nivelet huutaa hoosiannaa, mutta varasto ei pienene, vaan kasvaa!! Syynä on jo aiemminkin täällä mainitsemani isot projektit, jotka vie aikaa ja valmistuu (toivottavasti) jouluksi. Näihin samaisiin projekteihin olen sitten joutunut ostamaan lisää lankaa kun ei varastoissa ole ollut sopivaa. Esim. hirvineule veljelleni, johon tarvitaan kymmentä väriä seiskaveikkaa ja kahta löytyi kotoa. Ah tätä langanjuoksun ihanaa ironiaa. Jipii. Menee langan ostamisesta ilo tällä tavalla.

Muitakin plusmerkkisiä merkintöjä on tullut. En kehtaa niitä kaikkia nyt eritellä. Sen verran harmittaa, koska otin tämän projektin jossain määrin tosissani. Mulla kun selvästikin pitää olla joku ulkoinen kontrolli joka hillitsee lankojen ostamista. Jos onkin tämä projekti menossa metsään oikein kaasupoljin pohjassa, niin ainakin vähän on tullut hillittyä lankakeräilyä! Tiedän ihmisiä, jotka olisivat olleet musta niiiiin ylpeitä kun lauantaina Korialla Novitan myymälässä käydessäni jätin ostamatta kaikki ne kerät jotka lyhyellä piipahduksella kädessäni huusivat surkeasti tahtovansa uuteen kotiin. Ostin vain ja ainoastaan sen, mitä olin tullut hakemaankin. -Niin, ja puoli kiloa Isoveljeä pussilangoista.... *punastuu*

Kaikesta rämpimisestä huolimatta aion sitkeästi roikkua projektin helmassa mukana. Tällä tavoin ehkä lankavarastoni on kuitenkin pienempi vuoden lopussa, vaikkei tavoite täyttyisikään!
Yhtään valmistunutta työtä ei menneelle viikolle ole. Sen sijaan lankaa on muuttanut uuteen kotiin. Tilanne siis seuraava:

1580g-300g=1280g

Yhtään lankaa en ole ostanut vaikka niitä olen katsellutkin :) Jospa ensi viikolle olisi sitten jotain valmistakin.

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Pikkuhiljaa

100g hupeni vauvan kietasuneuleeseen, joten jäljellä on vielä 1145g. Kyllä se katsokaas tästä :) Seuraavaksi rojektina miehelle sukat (2,5 mm puikot ja ohut lanka...) ja tuohon em. neuleeseen sopivat pökät.

Siivousta

Siivosin 4 lankalaatikkoa. Ahkera minä! Pistin kaikki siniset langat myyntiin. Hyvä teitäkin yllyttää :D

Pitää vielä punnita tuo pussi, mihin keräsin kaikkia mystisiä langanloppuja ja lahjoitan ne eteenpäin. Jotain radikaalia on selvästi tehtävä, että varastot alkaa pienemään!

Seitsemännen viikon grammat

Tällä viikolla sain neulottua 70 g painavan kaulurin ja 80 g painavat sukat, eli kulutusta oli 150 g, ja yhteenlaskettuna tilanne oli niin paljon, että lankavarastoni oli jo huvennut 6%. Mutta sitten menin ja ostin lankaa! Enkä vain yhtä kerää, vaan 1350 grammaa! Nyt tilanteeni on semmoinen, että neulottavaa on 290 g enemmän kuin tän leikin aluksi! Siis plääh!

No, rupesin tekemään isoäidin neliöitä - torkkupeitto tavoitteena. Neliöitä on nyt 17 kappaletta, mutta en laske niitä kulutukseksi, koska en tee peittotilkkuja vaan tilkkupeittoa! Grammat (tai kilo) tulee vasta sitten kun kaikki on virkattu, yhdistetty ja viimeistelty.

Että tämmöinen tilanne! Ja ihmisgrammoistakaan ei ole mitään mainittavaa ;-(

Kulutusta ja ostoksia

Lokakuussa olen saanut tähän mennessä kulutettua lankoja 127 g sukkiin ja kämmekkäisiin. Ostin kuitenkin 100 g lahjaksi meneviä kynsikkäitä varten, joten kokonaispudotus on lokakuun alkupuolella jäänyt pieneksi. Tekeillä tosin on hartianlämmitin/hihatin paksusta langasta. Valmistuessaan se haukannee muutaman sata grammaa. Mutta sitä en ole vielä laskenut näihin. Nuo lahjakämmekkäät kuitenkin tulevat joululahjaksi, joten eiköhän niihin melkein tuo 100 g saada kulumaan tämän projektin puitteissa.

Ja tässä mennään....


Lahjoitin lankaa 189g ja tein tilkkuja 9 kpl joilla painoa 307g. Mun piti ostaa sukkalankaa. koska tuli 10 parin sukka tilaus miehelle (2 kg tuli ostettua). Eli -496g ja + 2000g= +1504g

eli kaiken kaikkiaan kulutettavaa vielä on 4913g grrrrrrrrrrrrrrr :)

lauantai 20. lokakuuta 2007

Viikkoraportti

Viime viikolla raportointi unohtui, mutta kovin kummoista ei tapahtunutkaan. Oma paino menee taas alas päin, kolme kiloa on tähän mennessä lähtenyt! Lankaakin on vihdoin tullut kulutetuksi niin, että vähän alle 15 kilossa mennään, vaikka sainkin Snyltä 200 grammaa. Lasken langat pois varastostani vasta, kun työ valmistuu, eli ihan paikkaansa pitävä tuo luku ei ole. Kesken on tällä hetkellä vauvan haalari ja baijerilaiset. Langankulutus ei olisi mikään ongelma, jos vain saisin ostot pidettyä aisoissa. Kamenaa olisi minulle tulossa 600 grammaa tuossa ensi kuun puolivälissä... Ehkä jonain päivänä saan lankavarastoani oikeasti pienennettyä, toivossa on hyvä elää.

Väliaikaietoja




Viimeraportin jälkeen tapahtunutta
Ostettu lankaa 100g
Saatu lankaa 350g ( salaiselta neuleystävältä )
Neulottu 352g

Neulottavana vielä 696g, plääh...

Tässä vielä kuvia valmiista neuleista ettei mene ihan tylsäksi :)

Minen ymmärrä näitä kuvia et miksi ne menee aina ihan minne sattuun, plääh ei kiinnosta nyt kyllä mikää...

perjantai 19. lokakuuta 2007

Viikkoraportti X

En enää edes muista monesko raportti on kyseessä, sillä olen vähän laiminlyönyt päivittelyä tänne :<

Valmistuneita kuitenkaan ei ole paljoa, muutama hassu.
Kissanpeitto -233g
Säärystimet -100g
Sormikkaat -44g
Kaulahuivi -32g

Ja sitten.
Novitan tilaus +1100g
Tämänpäiväinen shoppailureissu +1000g

Tilanne: Kuluttamatta 2619g

Joka on 1026g enemmän kuin alkuperäinen kulutustavoitteeni oli.

Mutta ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin.
Omasta painohuipustani olen jo saanut 2,6kg pois!
Tänäviikolla olen ollut kipeänä ja syyslomalla, joten kaikkea herkkua on tullut syötyä.
Mutta ensiviikolla takaisin päiväjärjestykseen!

-Liis

Back to square one

2 987 g oli lähtötilanne pari viikkoa sitten. Kulutus neulomalla on toistaiseksi olematonta, kun nuo hihat tuntuvat olevan loppumattomat. Ja sitten vielä helmareunus, rannekkeet ja nappilistat....
Ja sorruin Tukholman reissulla..... Ja tehohävitin lankaa Secret Palille ja Knitters' Tea Swapiin. Tilanne tällä hetkellä:
2 987 g + 450 g - 900 g = 2 537 g
Eli takaisin syyskuun alun tilanteessa. Puikot heilumaan!

Eh ben...

Ranskasta lähti mukaan lankaa, ihan kohtuullisesti toki, noin 300 g. Ei harmita, koska ne ovat kovin ihania. Katsokaa itse, eivätkö olekin?

On kulutustakin tullut, kaikki vaan on vielä ihan vähän kesken, ihan pikkiriikkisen. Kuten kasa kämmekkäitä joista puuttuu peukalot ja kolmiohuivi josta loppui lanka kesken päättelykerroksen. Intoa ja inspiraatiota pitäisi käydä jostain hakemassa myös.

Voi ei!

Mun olis pitäny laittaa itselleni omat säännöt tän 10%:n pudotuksen ajaksi ja kieltää langan ostaminen ehdottomasti. Koko vuosi on menny todella vähillä langan ostamisilla, mutta tän laihiksen aikana sitte tietty repsuu ja ripsuu... Voi itku!

Viimeksi raportoidessani saldo jäi sentään vähän miinukselle määrään 30 450 grammaa. Sitten menin ostamaan lankaa. Tarjous-Jussia. Puoli kiloa. Suunnitelma on, saa nähdä saako joulumuori puikkoja heilumaan riittävästi. Nyt ollaan siis tilanteessa 30 950 grammaa. Ja pudotustavoite kasvoi 2 910 grammasta 3 410 grammaan. Viimeksi vielä nauratti. Ei enää.

Tuon lisäksi olen ostanu äitille lankaa noin kaks kiloa, mutta kun ne menee oikeasti äitille (sillä reissulla olin urhea, enkä ostanu itelleni mitään!), niin enpä niitä mihinkään kirjaa.

Ja se oma paino. Paluu lähtötilanteeseen on tapahtunut. Kylläpä hyvin pyyhkii!

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Väliaikatietoja

Ensimmäisen kuun huimasta pudotuksesta on nyt toivuttu. Olen ostanut lankaa lisää 600g ja saanut 150g. Neulonutkin olen, mutta kovin paljon ei ole vielä valmista. Ainoastaan vauvan sukat ja lapaset lisäävät kulutusta 30g. Kesken on Kide-huivi, johon lankaa on mennyt jo yli 100g, neuletakki Oliviasta, joka on vienyt jo 200g, mutta näitä keskeneräisiä en vielä laske mukaan. Varasto on kuitenkin pysynyt miinuksen puolella. Alkuvarasto oli 19,5kg (muistaakseni) ja nyt varasto on 19,275kg eli neulottava on vielä 1,725 kg (aluksi oli 1,950 kg). Kuhan keskeneräiset valmistuvat, niin olen varmaan samassa tilanteessa kuin viime kuun jälkeen. Koska ohuet langat tuovat kulutusta hitaasti, neuletakki on Novitan Oliviaa, jotta saisin tämänkin kuun kulutusta maksimoitua. :)
Oman painon pudotus on hetkellisesti pysähtynyt. Nyt paino on 70 kg tietämillä eli kesästä on pudonnut 5 kg (ja tämän projektin aloittamisesta 4 kg). Oma jaksaminen on ollut tässä kuussa heikompaa, on ollut pientä flunssanpoikasta eikä ole päässyt liikkumaan niin paljon. Oikeastaan oliskin parempi, jos loppu painonpudotus olisi hitaampi. Tästä on ollut apua siinä mielessä, että omat syömistottumukset ovat tulleet tutuksi ja myös se, kuinka niitä pitää muuttaa pysyvään tulokseen pääsemiseksi.

Vihdoinkin mukana

300g (tasan, lankaa jäi vain pätkä, josta riittää tuskin sormen ympärille muistutukseksi) miinusta langoista vihdoinkin, omastani myös suunnilleen saman verran (ainakin toivon niin, en tuosta vaa'an kunnosta ole ihan varma). Sain valmiiksi jo kesällä aloittamani ja moneen kertaan puretun huivin jättiraidasta. Täältä voi katsella paria kuvaa.

tiistai 16. lokakuuta 2007

Nykytilanne


Edellisestä postauksesta on jo yli kuukausi. Opiskelu ja kipeä vauva vievät lähes kaiken ajan, joten käsityöt ovat jääneet vähemmälle. Jotain olen sentään saanut aikaan, pipon ja kaulurin oranssista Ainosta sekä pojan villavaippapöksyt. Villahaalari on edelleen kesken, taitaa valmistua vasta seuraavalle.


Alkutilanne 6250 g, sen jälkeen ostettuja 350 g eli yhteensä 6600g.
Pudotettavaa näin ollen 625g +350g eli yhteensä 975g.
Kulutettuja -400g, -100g ja -150g eli yhteensä -650g.
Pudotettavaa vielä 325g, joka tulee täyteen villahaalarin valmistuttua.

Lisää voi lukea käsityökimppablogista World of Handicraft.

Sainpa lahjoitus langat kulutettua

Onneksi sain vaakaan lahjoitetut langat 1 kilon pussin neulottua tilkuiksi lopultakin:)kasaaminen jää myöhempään ajan kohtaan.4 tilkkua tuli tällä viikolla lopuista langoista.Nyt pääsen vähentämään omia lankojani urakalla.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Hupsis

Kuinkas tässä näin kävi? Joku jätti käymättä viime viikolla Hulluilla päivillä vaikka Karismojen seireenisävelet kuuluivat tänne Keravalle asti. Mutta sitten menee hurahtamaan Novitan kamppanjalanka Tiinaan paikallisessa Prismassa :S

Ensin mukaan lähti maltilliset 300g mustaa, joita tuli testattua kotona päivän päätteeksi. Testitilkusta sitten sain laskettua mahdollisen kulutuksen sellaiseen miehen paitaan ja lähdin vielä polkemaan takas. Mukaan läks 700g mustaa sekä kilo tummansinistä Tiinaa. Toivottavasti niistä nyt todella saadaan yksi naisten ja yksi "pienen" miehen paita. Malleiksi ajattelin tunturineuletta, miehelle kokonaan ja itelle Saana-jakun tapaan, hihoihin ja alareunaan, uudesta Novitasta.

Ja Tiinahan on 40% puuvillaa, 40% muovia ja 20% villaa... 100g= 125m ja neulotaan 5mm puikoilla ;)

Lankaa luovutettu

Olen luovuttanut lankoja eteenpäin 1kg 753g. Tämän hetkinen tilanne langoissa on että jäljellä on 3,407g mitä pitää kuluttaa.

Väliaikatietoja

Pieniä valmistuneita:
Meerille lapaset Samos Lollipopista, 40g
toisetkin Kerttu-sukat Novita Nallesta 55g.

Saatu lankaa arvontavoittona 100g.

Tilanne tällä hetkellä:
alkuvarasto 2714,5g - kulutetut 514g + saatu 100g = kulutettavaa 2300,5g

Valmista, valmista!


Minä olen ahkerasti neulonut puseron Katian Dianasta, jota kului 450g
Kuva on tietysti ihan tärähtänyt, höh...
Olen neulonut myös huivin, muttei siitä ole kuvaa. Huiviin kului lankaa 38g.
Laskujeni mukaan neulottavaa olisi vielä 598g, hyvä minä!
Lisää tarinaa blogissani

Hitaasti mennään...

... miinus-merkkisenä sentään. Minulta on valmistunut lähinnä noita ns. pikkutöitä mutta kyllä niistäkin näyttää kertyvän niitä grammoja. Tavoitehan minulla on -1360 g ja tähän mennessä on lankaa kulutettu -940 g. Yksityiskohtaisesti neuleista löytyy tämän linkin takaa.

Ja siitä toisesta pudotuksesta, vaa'alla en ole käynyt pitkään aikaan mutten usko ainakaan suurta pudotusta tapahtuneen... toivottavasti ei kuitenkaan plussaa ole tullut. Eli taidetaan junnata paikallaan, plääh.

Kuinka tässä nyt näin kävi?!

Lankavaraston pienennykselle ei kuulu kovin hyvää, vaikka neuleita onkin valmistunut... Edellisen päivityksen jälkeen neulottavaa jäi vielä 3 kg 54 g. Sen jälkeen olen kuluttanut lankaa hyvin vähän, neulomalla vain 306 g, lahjoittamalla 100g, jäljelle jää neulottavaa 2 kg 648 g. Paitsi että olen ostanut lankaa *tässä välissä ankaraa itseruoskintaa*.

Lankakaupoista olen pysynyt kaukana, mutta ei sekään aina auta. Aina kun voi auttaa muita neulebloggaajia omien varastojensa pienentämisessä ostamalla heidän lankojaan! Yhteensä 1 kg 175 g (ja kahdet 120 senttiset Addi-pyöröt, mutta niitä ei onneksi lasketa). Hitto. Eli neulottavaa loppuvuodeksi 3 kiloa 823 grammaa - nyt ei kyllä hyvä heilu, olen näköjään palannut hyvin lähelle alkutilannetta, joka oli 4,150 kiloa, vähennystä puolessatoista kuukaudessa vain vaivaiset 327 grammaa. Kuinka tässä nyt näin kävi?!

Omasta painosta en edes viitsi aloittaa ;D

Käsityöblogini: Viittä vaille valmis
Päiväkirjablogini: Välimaasto

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Hups...

Lipesi hieman männäviikolla... Ensin tilasin Wetterhoffia vaihtoparilleni (KTS4) ja sitten itselleni ja SP11-parilleni sukkalangat jouluksi. Olisi voinut jättää tuohon, mutta kun tarvitsin miehen joululahjaan mustaa ja keltaista lankaa... Ok, ne oli pakko ostaa koska mustaa lankaa ei ole laisinkaan varastossa ja mies tykkää mustista lapasista. Mutta pirskatti sentään kun kaupassa oli Mandarin Petitiä hyvällä hinnalla, eli ostin sitten 3 kerää lasten puuvillaneuleita varten (kerä maksoi 1,50). Tosin kaikille langoille on osoite, mutta se että kerkiänkö kaikki käyttämään ennen joulukuun loppua on suuri kysymys.

Kutonut olen, eli kohta on toppi valmis ja siihen on nyt mennyt lankaa jo kohta 100g varastosta (lasketaanko muuten koko lankamenekki topista, kun aloitin sen ennen syyskuuta?). Kunhan toppi valmistuu, niin sitten aloitan omaan neuletta eli Wickediä, FiFiä taikka Rogueta.

Katjuska

1245g to go

Lisää höpinöitä Kästyölokista.

En vielääkään ole päässyt vauhtiin...

Viimeksi kerroin virkanneeni hartiahuivia n. 250 grammamman verran, mutta päätin purkaa ja olen nyt melkein samoissa lukemissa. MUTTA omaa painoani on lähtenyt viimekertaisen plussauksen verran.

Lokakuun puolivälin tilanne

Oma paino ei ole pudonnut tällä viikolla, pudotusta syyskuun alusta siis 3 kg. Langoista jäljellä jääneestä 126 grammasta on nyt mennyt sukkiin 80 grammaa. Tavoitteeseen pääsemiseksi neulottavaa on vielä 46 grammaa. En ole sortunut uusiin lankoihin, vaikka tänäänkin kirpparilla hypistelin mohairpusseja.

Esikko

Lokakuun toinen viikko

Paino on samassa pysynyt koko ajan :( mutta liikuntaa olen lisännyt.

Tilkku saldo 11kpl ja vaakan pussissa enään vajaa 100g lankaa :)
Reunapitsi 1 kpl

eli miinus 335g

Suuri Syyskuun StatusStatistiikkaSelitys

Kiitos kaikille kommentoineille! Vastauksista sain poimittua suoraan tai humanistimatematiikkaa käyttämällä 58 vastaajan tiedot, omat tiedot mukaan luettuna seuraavat tilastot perustuvat siis 59 vastaajan tietoihin.

Jos saan pyytää, niin ilmoittakaa jatkossa luvut mahdollisimman selkeästi suoraan kommenteissa rautalankaa säästelemättä, niin näiden katsausten tekeminen on nopeampaa ja helpompaa! Myös lähimpään 5-10 grammaan pyöristäminen riittää hyvin, sillä tässä projektissa yksittäiset grammat tuskin ratkaisevat.

Tilastoja

Kaikkien vastanneiden lankavarastojen koot yhteensä projektin alussa olivat noin 1 631 kg, keskimäärin noin 27,4 kg per vastaaja. Syyskuun lopussa lankavarastojen koot yhteensä olivat noin 1 624 kg, keskimäärin noin 27,5 kg per vastaaja.

Vastanneista
  • 21 ei ostanut tai saanut lankaa ja he kaikki kuluttivat lankaa syyskuun aikana.
  • 7 ei saanut kulutettua yhtään lankaa varastoistaan syyskuun aikana, mutta he kaikki hankkivat lisää lankaa (esim. minä).

Kun sekä plussat että miinukset lasketaan yhteen, selviää seuraavaa:

37 on onnistunut pienentämään lankavarastoaan.
  • Yhteensä lankaa on kulunut 43 291 grammaa.
  • Suurin pienennys on 2 747 grammaa, pienin 10 grammaa.
  • Keskimäärin pienennys on ollut 734 grammaa, jos määrä jaetaan kaikkien vastanneiden kesken tai 1 170 grammaa, jos määrä jaetaan kaikkien varastojaan pienentäneiden kesken.

Toisaalta, vaikka 37 vastanneista on pienentänyt lankavarastoaan, 38 vastaajaa on kasvattanut projektin aikana vähennettävän langan määrää ja samalla lankaostokset ovat laittaneet puikot kilkkaamaan. Keskimäärin neulottavan langan määrä on kasvanut 949 grammaa per urakkaansa lisännyt vastaaja.

22 on kasvattanut lankavarastoaan.
  • Yhteensä lankaa on hankittu 36 051 grammaa.
  • Suurin lisäys on 4 810 grammaa, pienin 24 grammaa.
  • Keskimäärin lisäys on ollut 611 grammaa, jos määrä jaetaan kaikkien vastanneiden kesken tai 1 638 grammaa, jos määrä jaetaan kaikkien lankavarastojaan kasvattaneiden kesken.

Askel eteen, kaksi sivuun

Kulutusta on tullut 225g lapasten ja calorimetryn kautta sitten viime päivityksen mutta lisäystä varastoon tullut 300g. :D Eli tää tuntuu taas vähän epätoivoiselta mutta kun oli tarjouslankaa! Kamenaa ja tovea!

Tilanne on siis seuraava: lähtötilanne 17278g, kulutus yhteensä 935g, lisäystä 1805g. Tällä hetkellä varasto näyttää lukua 17543g. Eli olen edelleen plussalla 265g. Eli kaksi kiloa pitäisi vielä tikuttaa! Ei tästä tule mitään. :D

No, puikoille on menossa paksumpia lankoja sukkien ja lapasten muodossa. Joten ehkä tää tästä. Marraskuun projektina on neuloa pusero kuukaudesssa, siihen pitäisi saada uppoamaan jokunen kerä lankaa. En anna vielä periksi! Ja yritän jatkossa oikeasti kiertää lankakaupat kaukaa tai ainakin jättää kukkaron kotiin. :D

Kuudennen viikon grammat

Kuluneella viikolla olen neulonut pipon, sukat ja säärystimet, tarkemmin niistä voi lukea blogistani. Lankaa kului tällä viikolla 220 grammaa. Yhteensä tämän prossakampanjan aikana lankani ovat vähentyneet 930 grammaa, eli nyt olen onnistunut pienentämään lankavarastoani jo 5,25 % - yli puolet tavoitteesta. Ihmisgrammojen kans tilanne on mennyt päälaelleen, plääh. Pakko ruveta tsemppaan!

Näin se homma etenee

Aika taas käydä läpi kulunut viikko: Kulutusta on tullut enkä ole ostanut yhtään lisää lankaa.Tyynyliinoihin koristeeksi tai sitten liinoiksi kohan nyt osaisin päättää. Paikavat: 160g

Taas yhdet sniikkerit pukinkonttiin. Painoa: 60g
Virkatut tossut. Pitäjä epäselvä :) painoa: 100g
Tilanne on nyt siis seuraava:
1900g-320g=1580g
Kyllä tämä siis tästä iloksi vielä muuttuu...

-35 grammaa meni näihin pojan "ga-ga -sukkiin" Jämälankanöttösiä sieltä ja täältä. Värit toki ihan pyllyllään, mutta mitä muutakaan voi näin yömyöhään napatulta kuvalta odottaa...

lauantai 13. lokakuuta 2007

Pudotus sen kun jatkuu

Suunta on onneks edelleen pysyny miinuksena. Just pomppas puikoilta pois huivi johon meni lankaa 235g. Pudotettavaa on siis vielä 1,111kg. Eiköhän se tästä pikku hiljaa lähesty, kunhan muistaa olla ostamatta lisää lankoja. Kuva huivista löytyy blogistani myöhemmin kunhan saan sen ensin pingotettua.

Väliaika 4

Lähtöpaino = 60800 g
Tavoitepaino = 54 720 g
Syyskuun kulutus = 2119 g
Syyskuun lisäys = 150 g
30.9. = 58 831 g
Lokakuun alun kulutus = 1290 g
Lokakuun lisäys = 200 g
Tilanne 13. 10. = 57741 g

kuulumisia pitkästä aikaa

Tässä on ollut pieni kirjoitustauko. Tähän mennessä lankaa on kulunut neulomalla yhteensä n. 780 grammaa ja sitä on matkustanut varastoon lisää 450 grammaa. Miinus 510:n gramman tavoitteeseen on siis matkaa enää 180 grammaa. Wuhuu!

perjantai 12. lokakuuta 2007

Nousun kautta laskuun

Pääsin varastossani vihdoin miinukselle. Olen syyskuun alun tilanteeseen verrattuna 1% miinuksella, jäljellä siis vielä 9%. Tämän reilun kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Heti aluksi sain Maisterilta lankoja n. 2 kiloa ja lokakuun alussa sorruin ostamaan Sypressistä 300g Dropsin Alpacaa. Eli neulottukin täällä on ja olen yrittänyt opetella myös luopumaan langoistani. Eli hieman olen saanut myytyäkin ja lahjoitettua pois, muuten en kyllä varmaan pääse tavoitteeseeni.
Oma paino on tippunut puolitoista kiloa, toivottavasti sen suhteen myös vauhti kovenisi ja lähtisi vielä lisää. Tässä muutama kuva valmistuneista, lisää voi lukea Lankataivaasta.





Repsahdus

Jeps, kävinpä Stockan hulluilla päivillä ja mukaan lähti 2 kg Alaskaa. Lankavaraston saldo on tällä hetkellä 68 317 grammaa. Jeps jeps, alanpa suhisuttaa puikkoja.

Kuulumisia täältäkin

Projektin alkaessa lankaa oli 20kiloa 99 grammaa, syyskuussa kului 262 grammaa, tässä kuussa on kulunut tähän mennessä 257 grammaa, yhteensä 519 grammaa, vielä pitäisi kuluttaa 1 kilo 490 grammaa.
Oma paino junnaa kohillaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

EI näin.

No. Siis täysin syyntakeettomana ostin sunnuntaina kilon Maijaa! Vaikkei ollut edes rahaa! Pahuksen avuliaat kanssaneulojat ;-P "kyllä me lainataan, ota vaan" ja oho, kapsäkki kainalossa ulos puodista :-P

Lankaa kulutettavana siis 3170g.

1525g to go

Lisää luettavissa Kästyölokista.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Pudotustili avattu !

Viimein sain jotain muuta ko parin sukkia aikaiseksi.

Bubble sweater valmistui toissa päivänä, kuvia blogissa ( http://mipen.blogspot.com ) enemmän.


Langanmenekki siis ollut tähän asti:
965g + 49g = 1014g.

Lankavarasto kasvoi Bubblen aikana yhdellä (!!) 150g Nallekerällä, eli tämän hetkinen "täytyy kuluttaa" määrä on 2653 g + 150g = 2803g, josta on siis JÄLJELLÄ vielä 1789g...
Taktiikkana on saada muutama pari sukkia tehtyä, paksuista langoista pipoja sekä miehekkään villapusero ainakin jouluksi valmiiksi.

Oma paino on 78kg > 74kg, joten edistystä on ollut oikein hyvin. Ja kaikki tämä pelkästään suklaan syönnin lopettamisella ?! (Oih, minä. Suklaa-addikti. En ole syönyt suklaata 1,5kk !)

Tasan kilo vielä

Oli taas niin hassua katsoa noita lankavarastoni lukemia, että piti tulla tännekin raportoimaan. Lankavarastoni painaa tällä hetkellä 12,584 kg, kun se tavoitepaino vuoden loppuun mennessä on 11,584 kg. Tasan kilo olisi siis kulutettava vielä - ottaen huomioon myös mahdolliset lankavaraston lisäykset tässä välissä. :) Lähtöpaino oli 12,871 kg, eli nyt on kulutettuna 287 grammaa. Lisäystä lankavarastoon tuli syyskuussa jonkin verran, mutta pääasia on, että pienenemään päin kuitenkin. :)

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Meloneista miinusta


Äidin juhlahuivi valmistui ja vielä ihan ajoissa! Torstaina sen päättelin ja perjantai oli sitten aikaa pingotella. Huivista tuli kaunis ja äiti piti siitä kovin, sain jo tilauksen uusista huiveistakin joten voin ihan rauhassa toteuttaa innostustani neuloa pitsihuiveja kun niille löytyi toinenkin koti oman lisäksi.

100g lähti varastosta tuon huivin myötä joten ei isoa lovea tullut sen mukana. Lankaa lahjoitin pois 100g mutta ostin sitten lohtulankana itselleni 100g alpacaa joten siltä osin plusmiinusnolla. Mutta kulutus on nyt 710g. Tikutettavaa riittää vielä mutta ehkä tässä nyt pääsisi taas vähän enemmän vauhtiin kun ei ole tuota huivia enää ns. pakkoprojektina. Alkuviikosta pitää saada toinen vaihtolapanen tehtyä, siihen upponee vielä n. 50g lankaa ja puikoilla on neuletakki sekä sukat joten kyllä sitä kulutusta tässä hiljalleen tulee. Kun vielä saisi oltua ostamatta lisää lankaa. :D

Ei näytä hyvältä

Kymppiprojektin tavoite oli vähentää lankavarastosta 5865 g.

Tähän asti olen neulonut lankaa 1540 g (SP:n pyyhkeeseen ja pesukintaaseen 193 g, miehen takkiin 550g, huovutettuun laukkuun 235 g, Kide-huiviin 80 g ja kirjoneuletakkiin 482 g).

Olen antanut pois 150 g.

Olen saanut lankaa 713 g.

Olen ostanut lankaa 466 g.

Korkeampaa matematiikkaa harjottaen 5865 - 1540 g - 150 g + 713 g + 466 g = 5354 g. Lankaa on kadonnut siis vain 511 g, ja vielä pitäisi johonkin saada yli 5 kg kulutettua.

Ei auta kuin neuloa menemään! ;)

EDIT: lukuja korjattu. Olin laittanu eka väärän luvun kokonaispudotettaviin. Nyt on ajan tasalla.

Punastus

Punastus valtaa kasvoni - tämän kuluneen viikon huima neulontakulutus on peräti 16 grammaa!!! No, on kyllä tullut neulottua enemmänkin, mutta kun ei ole valmis. Kroppaosa kohta on.
Lisäystä on messujen takia 200 g itselle ja 200 g salaisiin tempauksiin eli 400 yhteensä. Onneksi alkaa taas olla pakettien lähettelyaika...
Oma paino on ihan nätisti pysynyt siellä normaalin heittelyrajan alareunassa, ehkä jopa piirun verran mennyt alaspäin. Vaaka vaan on merkkiä muinaismuisto joten siitä ei tämän tarkempia lukemia saa.

3 167 g - 16 g + 400 g = 3 583 g

Väliaikatietoja

Lankaa olen saanut tällä viikolla kulumaan mukavasti. Lahjoitin nimittäin anopille puoli kiloa Jussia. Siitä hyvästä pääsin jo 74 grammaa yli tavoitteen. Sny:n paketista paljastui kaksi sadan gramman vyyhtiä syvänviolettia Floricaa, joten nyt ollaan sitten vielä miinuksella 126 grammaa. Neuleita ei ole valmistunut. Jotakin olen aloittanut ja purkanutkin.

Omasta painosta on lähtenyt puoli kiloa, nyt siis yhteensä kolme. Tavoite on jouluun mennessä viisi kiloa yhteensä, toiset viisi keväällä. Kovin vain ovat tiukassa kilot - ja houkutuksia joka paikassa. Kilonkaristamissivuja en ole jaksanut päivittää. Neulontajuttuja on Villavaarassa.

Viidennen viikon grammat


Kuluneella viikolla on valmistunut kolme paria sukkia, yhteensä lankaa on kulunut 150 grammaa. Kulutustilanne on tällä hetkellä 4 % langoista, eli näyttää lupaavasti siltä että onnistun kymmenen prosentin pudotuksessa.
Ihmisgrammat ovat pysyneet paikallaan jo kolmatta viikkoa, eli siinä pitää tsempata alkavalla viikolla.

Neulon maanisesti


Innostuin yhdestä koiranpaitatilauksesta niin, että tein myytäväksi tyrkylle kaksikin paitaa ja toiseen paitaan sopivat lapaset. Pari kerää Novitan Jussia meni - ja melkein kaksi kerää ohutta sukkalankaa. Hyvin vähän jäi. Puikoilla nyt vielä pentukoiran paita jämä-Jussista.

Mamboa pääsin työstämään, kun Esikoinen on synttäreillä yökylässä. Kaksi ja puoli kerää jaksoin neuloa ribbineulosta. Raglanhihainen neulepaita kokin punttiin tulossa - miehusta melkein kainaloissa jo. Kuvassa myös langankulutusapulaisen joululahjaprojektia. Kuopus (7 v!) tekee isosiskolle Mambosta kämmekkäät / palmikkaat! Eka yhden viikonlopun neulomisella melkein peukunreiässä asti. (Suunnitteilla suora palmikas, jossa peukulle vain reikä.) Aikamoista neulomista tuo 8 mm puikkojen vääntely. Kuopuskin moitti. Tykkäisi 2,5 mm tai 3 mm sukkapuikoista ja kuulemma eebenpuisista eniten. Äitinsä tyttö! Muhkeammassa kuvassa näkyy, että ei ne Mambot ole vielä loppuneet. Yritän myös Keskilapselle saada jotain jouluksi. Omassa blogissa näitä ei voikaan näyttää, kiva kun on tämä paikka esitellä keskeneräisiään...


(Mambothan ostin elokuun lopussa pikkupaniikissa juuri ennen 10 %:n alkamista.)



Tsemppiä neulomiseen kaikille! Mulla oli syyskuu plussakuu, mutta lokakuu on hyvässä vedossa jo nyt. Siitäkin huolimatta, että sain vähän lankaa arpajaisvoittona...

Alkukuu vasta

Hienoista liikahdusta tapahtunut. Miesten villapusero seiskaveikasta sekä naisten kerttu sukat valmistuneet. Mutta kaupassakin tuli käytyä.
puseroon 830g
sukkiin 120g
tekee 950g
edellinen merkintä 3190g siitä pois 950g=2240g
mutta kun tuli ostettu 1200g niin kulutettavaa on nyt 3440g.

Syyskuun kulutus

Syyskuun saldo näyttää hyvältä. Lankaa sain upotettua 82 grammaa Jaywalkereihin, 72 grammaa Jacques Cousteau -pipoon, 104 grammaa säärystimiin, 60 grammaa palatossuihin - ja sokerina pohjalla, saldon pelastavat 778 grammaa paksuun ja lämpimään villatakkiin itselleni. Yhteensä langankulutus on 1096 grammaa. Ei paha. Blogista ei löydy vielä kuvia, mutta kohta puoliin kunhan kamera suostuu yhteistyöhön.

Kokonaistavoite on 4150 grammaa, jos jatkan neulomista jatkossakin samaa reilun kilon kuukausivauhtia, onnistun tavoitteessa. Syyskuun saldon jälkeen neulottavaa loppuvuoden kolmelle kuukaudelle on vielä 3 kiloa 54 grammaa.

Lokakuun neuleista on menossa miehen villatakki kainaloissa ja itselleni tuleva mohairneule (johon ei tosin ihmeellisiä määriä lankaa uppoa, hyvä jos parisataa grammaa) on jo voiton puolella.

Käsityöblogini: Viittä vaille valmis
Päiväkirjablogini: Välimaasto

Huonosti menee...

...niin voisi sanoa, vaikka tuntuu, ettei peli ole vielä menetetty. Minä nousen vielä ja kulutan ne vaaditut 2,7kg. Tällä hetkellä valmista on 20g, eli 2700g - 20g = 2680g kulutettavaa jäljellä. Uusilta lankaostoilta olen välttynyt. Ja onpa kohta miehen neule valmis, niin sitten voin ilmoittaa jo suuremman luvun kulutukseen. Kamera on valitettavasti rikki, niin kuvia en saa laitettua. Niitä ei löydy nyt blogistanikaan vähään aikaan =(

raporttii....

voin jo sanoa että lanka on tälläkin viikolla lisääntynyt. Pakko ostaa lisää lankaa kun on pyydettyjä juttuja sekä lahjoihin tarvittavia lankoja.

Eli karuselli lankaa on siis tullut lisää 4 kerää joka on 400g. Kulutettukkin on:Kaulaliina itselle 200gKauluri ja pipo molemmat lahjaksi. painoa 100g. TYön alla useampikin työ joten kulutusta on myös tulossa. Ehkä tämä joskus alkaa laskusuhdannetta näyttää. Tilanne kuitenkin nyt seuraava:
1800g+400g=2200g
2200g-300g =1900g

lauantai 6. lokakuuta 2007

Koukku käynyt


Olen tänään virkannut neljä patalappua hahtuvasta. Eka (sininen) painoi tasan 30 grammaa, toinen (sini-vihreä-valkoinen) painoi 31 grammaa, kolmas (puna-valkoinen) painoi 34 grammaa ja neljäs (pyöreä ja valko-vihreä) painoi 27 grammaa. Eli kaikkineen 122 grammaa taas ollaan miinustettu, ei ollenkaan huonosti, kun ajattelee että nuo on jämähahtuvia joita on jäänyt vain hiukan jokaisesta kiekosta roippeeksi. Näinhän ne hupenee :)



Ja keskimmäinen mukeloista sai sneakersit -51 grammaa

Omassa blogissani on oikeassa sivussa piiiiitkä laatikko menneistä ja tulleista langoista.

Päivänsäde raportoi

Pitkästä aikaa.
Kulutettua lankaa... No eipä tuota ole. Mutta kunhan saan Buttonyn valmiiksi, humpsahtaa langankuluus varmaan tasapainoon.
Oma elopaino taas on hiukan tippunut, ainakin itsestä tuntuu siltä. Muutkin ovat sen huomanneet, mikä on kiva ja motivoiva juttu. Alkutavoitteenihan oli pudottaa painostani 8 kg, nyt on lähtenyt neljä kiloa, joten vielä olisi puolet jäljellä. Toisaalta aikaakin on jäljellä vähäsen vajaa kolme kuukautta, joten olen hyvin luottavainen onnistumiseeni. Parempi olisi jos lähtisi enemmänkin.

Lokakuun ensimmäinen viikko

Saldo tällä viikolla = 10 tilkkupalaa,pitsikämmekkäät ja muutama kesken eräinen työ työn alla. -390g olnen saantu pois langoista ihani hyvä.Sillä vaakan lahjoitus pussinkin punnitsin ja jäljellä siitä on vain 350g.

Viikkoraportti

Ei hyvin mene; paino nousi vajaa puoli kiloa (okei, tämän viikon syömisillä on ihme, ettei enemmänkin), lankaa olen saanut vähän kulutettua, mutta sen määrä lisääntyy piakkoin. Taitaa olla mulla langoissa ennemmin +10% -projekti.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Unhoitus...

...edellisestä postauksesta.

Lahjoitin siis 200g lankaa salaisiin vaihtoihin yms. Lankaa siis mennyt yhteensä 473g (+ne aloitetut työt, jotka ei vielä ole valmiita). Jos yhteensä lankaa pitää kuluttaa 1,6kg niin onhan tuota matkaa vielä aikalailla. Tosin lahjoitukseen olisi menossa lankaa muutama sata grammaa, kunhan vain saisin aikaiseksi selvittää sopivan paikan langoille.

Joululahjojakin pitäisi kai hissuksiin alkaa kutomaan? Jos vaikka ehtisi tänä vuonna ennen sitä kamalaa kiirusta muutamaa viikkoa ennen aattoa...

Koko syyskuu ja vähän lokakuutakin ;)

Seuraa suht massiivinen tiedotus Lapen lankapajalta. Aikaa on nyt hieman aiempaa enemmän pitkäaikaisen työsuhteen päätyttyä kuun alusta. Huomasin tuossa pientä virhettä aiemmin ilmoittamassani alkusaldossa ja juuri sen verran vähemmän kuin olin myynyt pois :( Tästä lähin muita havaittuja virheitä ei enää huomioida saldoissa!

Eli täältä on valmistunut syyskuussa:



Lankavaraston korjattu alkusaldo: 53509g
Lankaa myyty/annettu pois: 600g
Lankaa neulottu syyskuussa: 453g
Lankaa ostettu: 1100g
Lanka varaston tila syyskuun lopussa: 53556g
Eli varasto on kasvanut :( + 47g

Sitten jo tässä kuussa tapahtunutta:


Tosin kaikki langat eivät suinkaan jää tänne!

Lisää kuunvaihteessa tai aiemmin jos asiaa on ;)

Kova tyttö selittään...

No eipä mennyt syyskuu ihan suunnitelmien mukaan. Ei millään saralla. Onneksi tässä sivublogissa voi kuitenkin mainita semmoisia juttuja, joita ei voi omaan blogiin laittaa kun kaverit lukee sitä, ja kuitenkin on jonkinlainen tarve selitellä että kyllä täällä jotain neulotaankin vaikkei oikein mitään näy...

Yksi isompi pitsihuivi valmistui syyskuun puolella, ja nyt olisi nopeasti tehtävä vielä kaksi, jotka menee lahjaksi. Lisäksi stressilistalla on ristipistokortti kollegalle, joka siirtyi toisiin tehtäviin. Koti-illat kuluu siis enimmäkseen näiden pakkopullaprojektien kimpussa.

Työmatkoilla ja neuletapaamisissa puolestaan voi tehdä helpompia töitä, joita on sitten viime postaaman valmistunut kaksi laukkua ja kolme huivia, joista varsinkin yksi on tapellut vastaan oikein tosissaan. Ei todellakaan ole järkevää neuloa tämänkaltaista työtä, jos on tarkoitus kuluttaa mahdollisimman paljon lankaa, mutku lokakuun puolivälissä piti olla yks häppeninki, johon halusin ottaa valmiin huivin mukaan. Ja nyt sitten näyttääkin siltä, etten olekaan menossa sinne. Oh great.

Lankana oli Habun silkki/terässekoite, joka on ihan käsittämättömän kevyttä. 14 gramman kartiossa on noin 280 metriä lankaa, joka kuluttaa etusormesta nahan, ei lopu koskaan ja elää ihan omaa elämäänsä. Neuloin huivia jossain vaiheessa junamatkallakin ja ihan piruuttani kokeilin, miten se käyttäytyy ikkunan vieressä olevien ilmanvaihtoritilöiden päällä. Lähti lentoon, vaikkei siinä mikään isompi tuulenviri käynytkään. Niin että tais tulla tehtyä väärä välinevalinta. Kun sitten vielä vähäistä vapaa-aikaa on tärvääntynyt kassien vuoritusprojekteissa (ompelukone ollut ihmeissään kun sitä ei oo käytetty vuosikausiin ja nyt sitten surruteltu monta laukunvuoria peräperää) ja flunssantuloa ootellessa (eli eipä paljon hikijumppa kiinnosta), on kokonaistilanne aika surkea.

Siis syyskuu lukemina:
1106 g laukuista (violetti konttineule, ruskasävyinen Pocahontas, musta+karkkivärinen nonparellilaukku, lällynkeltainen bambi ja vihreä möbius)
388 grammaa huiveista (viimeistelty merinosilkkinen Hyrna joka ei ole mukana laskelmissa; valmistunut Habu, yksi röyhelölankahuivi ja yksi punasävyinen sekametelisoppa)
50 grammaa yhdestä isosta mallitilkusta, jota en nyt tähän hätään aio purkaa eli joka jää siis neulotuksi saldoksi (harmi että nuo kuun alussa tehdyt 4x100 gramman mallitilkut täytyy purkaa, muuten ei lanka riitä)
näistä miinusta yhteensä 1544 grammaa

ja plussana
28 g Habua, 26 g ohutta Noro-sekoitetta, kolme kerää lisälankoja, joille on jo tarkoitus mietittynä eli yhteensä 204 grammaa (ooh, näin pieneen lisäykseen olen kyllä tosi tyytyväinen)

eli tavoitteesta jäljellä 10000 - 1544 + 204 = 8660 grammaa

oma paino
kuten sanottu, mun vaaka näyttää toimivan tuulella eli lukemat vaihtelee päivittäin. Väittää että 1,5 kiloa olisi pudonnut sitten syyskuun alun; tiedä häntä. Siihen oon kuitenkin tyytyväinen, että kaksi viikkoa sitten ostetut housut meinaa pudota päältä (kuulostaa hyvältä, mutta kaupassa ei ollut just sitä kokoa jonka olisin halunnut joten otin peruspessimistinä yhtä kokoa isommat). Mutta mennään nyt tuolla lukemalla, kun se näyttäisi suurin piirtein samalta kuin langankulutuskin eli tavoitteena oli 10 kg:n pudotus - 1,5 kg = 8,5 kg jäljellä

Tarttis kai vielä ottaa läjästä yhteispotretti; joitakin kuvia löytyy jo blogista, osa on vielä kamerassa.

torstai 4. lokakuuta 2007

Marmaduken kaulahuivi

Mister Marmaduken kaulahuiviin meni 16 grammaa viininpunaista villalankaa.

Muuten on tilanne seuraava:
Ostettu 450 grammaa
Saatu 950 grammaa
Lahjoitettu 770 grammaa
Neulottu 1043 grammaa
============================
Saldo -413 grammaa eli vähennystä 3,8 prosenttia alkusaldoon nähden

-Sari-

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

2 x kaulahuivi



Ekat joululahjat lapsosille tehty. Näistä toiseen kulutettu 100 grammaa Jengaa on jo ilmoitettu, mutta toiseen upposi samanlainen lukema. Pitäisi sitten sille kolmannelle vääntää kanssa Jengasta jotain, kun niin tarkasti seurasi neulomistani (kivat kirkkaat värit!). Olisikohan pojalle sitten jonkin painikaverin neulominen? Hmm... Mietintämyssy päähän.

Sinäkin siis, osta viissataa viis!

Eli 505 grammaa tuli syyskuussa kadotettua tavalla tai toisella. Lankaa siis. Itsestäni en menisi vannomaan, vaaka heittelee edestakaisin.

Neljät kämmekkäät, yksi nallen pusero ja yksi lankaystävä penkomassa hyllyjä. Kyllä tämä tästä. Puikoilla on muutamia isoja projekteja jotka toivottavasti valmistuessaan tekevät kunnon loven. Sikäli kun siis valmistuvat.

Yhteispudotustavoite on 2700 g
Kuukausitavoite tuosta olisi 675 g, joten hiukan jäin siitä. Petrasin kyllä sitten heti lokakuun alkuun, kun lähetin nelisensataa grammaa lankaa huspois postin tietä.

Kyllä tää tästä...

Hidas startti.

Testataan, josko tällä kertaa teksti jäisi jopa näkyviin. Jostain syystä ei ole aikaisemmilla yrityksellä toiminut.

Lankaa on siis mennyt nyt kaksiin lapasiin, kauluriin, pipoon ja mekkoon yhteensä 273 grammaa. Lisäksi olen kilkutellut pari kerää tuohon omaan toppiini. Lasken sitten kokonaissumman, kunhan valmistuu. Mutta valmiita on siis tuon verran.

Oam paino nousi ensin, mutta nyt lähti laskemaan. Joskohan tässä laihduttaminen alkaisi onnistumaan.

Hiljaiseloa

Sairastelun takia en ole jaksanut kauheasti neuloa enkä blogata. Lankavaraston saldo näyttää tällä hetkellä 66 397 g, eli jotain edistystä on kaikesta huolimatta tapahtunut. Omasta painosta sairaalaan jäi 6kg. Osa siitä varmasti tulee takaisin, mutta ihan hyvällä mallilla sekin puoli siis. Tavallaan ainakin.

Sain suuren urakan eli kalatilkkupeiton valmiiksi. Sitä voi käydä kurkkaamassa blogissani.

Eka neljännes takana

Syyskuun aikana lankaa tuli ja meni. Tein vähän vaihtokauppaa ja mies toi kauppareissulta itselleen villasukkatarpeet. Kulutusta tuli kuitenkin mm. lasten peruslapasten sekä näiden myyjäisiin menevien pipojen ansiosta ihan kivasti.

Lähtöpaino oli 9160, ja kuun vaihtuessa miinusta oli tullut 360 g. Hyvää vauhtia siis mennään.

veranon ensimmäinen kuukausi

Jonkun verran olen saanut valmista aikaiseksi ensimmäisen kuukauden aikana, mutta tavoitteeseen on vielä pitkä matka. Heti projektin alkumetreillä tuli lisäystä varastoon 981g Kristelin lankainventaarion jälkimaininkeina.

Tässä kuitenkin valmistuneita ja varastoa pienentäneitä töitä:


Luna Moth Shawl söi 134 g Garnstudion Alpacaa,


Päivyt-sormikkaat kuluttivat samaista Alpacaa 47g ja


Hönkään upposi yhteensä 195 g lankaa, Noron Kureyonia sekä Garnstudion Alaskaa.

Tavoitepainoni on 15,2 kg. Tällä hetkellä siihen on matkaa 2,6 kg.

Niina raportoi (vihdoinkin)

Eipä ole ollut paljon raportoitavaa, kun en ole saanut mitään valmiiksikaan. Tai no, tuli raitapaita, mutta koska se oli tekeillä jo projektin alkamisaikana, niin eipä ne langat ole missään listallakaan.

Mutta, alkutilanne oli siis se, että julistauduin noin 35 lankakilon omistajaksi. Nyt sitten olen myynyt erinäisen määrän lankaa, eli 1249g. Vielä on 300g odottamassa huutajansa ilmoittautumista, mutta niitä en tähän siis ole listannut. Tilaussormi tilasi kyllä Seasonstorelta jokusen kerän lankaa, mutta se oli pakko, koska sinne oli ilmaantunut halvennukseen Lana Grossan Silanaa, jota tarvitsin lisää neuletta varten. Ja ehkä sinne sitten hyppäsi pari kerää jotain muutakin...mutta niistä ei vielä mitään koska eivät langat ole edes täällä. Nih!

Tämän hetken tilanne on siis: alunperin häivytettävää 3.5 kg, myyty 1.249 g, vielä häivytettävää 2.251 kg. Hyvin menee, mutta menköön.

tiistai 2. lokakuuta 2007

Väliaikatietoja

Muutto on suoritettu ja arki on alkanut hiljalleen uudessa kodissa. Hommaa riittää kyllä vielä pitkäksi aikaa remontin ja laatikoitten purkamisen parissa, mutta muutaman rivin olen saanut aina välillä kudottuakin. Valmistuneita töitä on kaksi, lahjahuivi verkkomallilla ja arkivillatakki, ja grammoja niihin on kulunut yhteensä 973 eli noin 16 % tavoitteesta eli 6 kilosta.

Omaa painoa en ole kerinnyt seuraamaan ja syömisetkin ovat olleet luokkaa "syö-mitä-ehdit-ja-löydät-kunhan-se-käy-äkkiä" eikä oikeasta liikunnasta ole tietoakaan, mutta hyötyliikuntaa tulee kyllä enemmän kuin riittävästi.

Syyskuun kokonaissaldo

Kolmen ensimmäisen viikon yhteiskulutus oli 1667 g. Siihen lisätään viimeisen viikonsormikkaat (72 g), kolme pipoa ja kämmekkäät (380 g), saadaan kulutukseksi tähän mennessä (1667 + 452) = 2119 g. Olen myös saanut Snyltä kaksi kerää Teetee-alpakkaa ja kerän novitan bambua eli 150 g. Pitkän matikan joskus selvittäneenä luulen saavani loppulausekkeeksi seuraavaa:
Lähtöpaino = 60800 g
Tavoitepaino = 54 720 g
Syyskuun kulutus = 2119 g
Syyskuun lisäys = 150 g
Nykypaino = 58 831 g

Omasta painosta ei tässä vaiheessa kannata kovin paljoa puhua.

maanantai 1. lokakuuta 2007

Syyskuun raportti

Olen täälläkin (kuten sukkasadossa) ollut armottoman huono raportoija. Neulomuksia olen toki saanut valmiiksi ja lankavarston hupeneminenkin näyttää ältsyn hyvälle. Vai mitä tuumaatte. Näistä kiloista aloitin.... vanhaa varastoa mulla oli yht: 4162g, josta tavoitepudotus oli -420g. Syyskuulla olen neulonut sukat-120g, pipon -60g, pipo ja kauluri -150g, huopasydämiä -22g, huopatossut -200g, pipo II -55g sekä kännykkäpussukoitax3 -80g = -687g.
1.9 jälkeen hankkimistani langoista; kahdet raitasukat -180g, tossut ja patalapun -200g, kämmekkäät -60g, pipo, kauluri ja kotitossut -200g = -640g. Tää näyttää niin kivasti vähentyneen, että taidan ostaa lisää lankaa. Ainahan niistä jotakin kivaa keksii. :O) Lisää tietoja ja kuvia voipi katsella blogistani.
Omaa painonpudotusta en voi kehua. Sain kilon jo pois, mutta nyt se on hiipinyt takaisin vyötärölle. Enemmän pitäisi liikkua mutta kun olen niin laiska. Sohva tuntuu mukavammalta ja onhan tv:stä alkaneet kaikki ihanat hömppäsarjatkin. Lähes joka illalle jotakin. Onneksi on vielä aikaa kiriä siltä osin.

Välikysymys

Kun jostain syystä olen taas innostunut värttinällä kehräämisestä ja tilasin villatopseja niin heräsi kysymys: niitä topsejahan ei lasketa langaksi kun villoja ovat, mutta entäs sitten ne vähäiset grammat joita ehkä saan kehrättyä? Nehän ovat lankaa mutta ilmeisesti vasta sitten kun ne on kerrattu ja "valmiit"? Eikös? Taktikointi tässä mielessä ;D kehrätä yksisäikeistä ja kerrata sitten sitä mukaan kun tarvii ja varastosaldo antaa myöten :D Ei sillä, eipä tässä tän vuoden puolella montaa grammaa niistä langaksi asti kerkiä.

Välikysymys

Pahoittelen liian aikaisin lähtenyttä kirjotusta...

Langat lisii vaan...

Onneksi sain eilen illalla/tänään aamulla neulottua pukinkonttiin 100 g Jengaa, ja tänään sitten oli postipate tuonut paketin salaiselta neuleystävältä jossa oli 2 kerää Ainoa upean mustana.

Lisäksi oli Tapion kaupasta tilaamani paketti tullut *punastus* tosin siellä ei ollut lankaa kuin 200 grammaa, kaksi kerää Stepiä, joista toinen jatkaa matkaa hetikohta pois. Siellä oli "i-cordin" tekolaite ja haarukkapitsivempain. Jos näillä saisi pienennettyä varastoja???

Vaapukan syyskuu

Eipä tullut paljoa neulottua ei! Olen neulonut Pikkuveljelle pipon Tennesee-langasta (- 53 g). Tosin samaista pipoa varten piti ostaa mustaa ja punaista Tenneseetä yhteensä (+ 200 g). Isoveljelle olen neulonut sukat 7veikasta (-130 g). Isoveljen koko on 47 ja uhkaavasti näytti siltä, että lanka loppuu kesken kaiken, joten ostin paikallisesta ruokakaupasta riistohintaan yhden kerän lisää( + 150 g). Elikkä saadakseni aikaiseksi 183 g:n langankulutuksen olen joutunut ostamaan 350 g lankaa lisää - ei ollenkaan hyvä juttu. Tällä lailla se lankavarasto pikkuhiljaa alkaa kertyä. Onneksi Siskon pusero söi lisää lankaa 300 g , joten enää on 7800g-53g+200g-130g+150g-300g = 7667g kulutettavana. Tekeillä on pari myssyä ja tietenkin sukkia. Tarvitsisin ehdottomasti viikkoon yhden päivän lisää...

Ja tilanne on tällainen

Töitä on valmistunut yllättävän paljon, neulotut grammat yhteensä 1115 g. Ja tähän sisältyy vielä monta hahtuvasta neulottua työtä, jotka nyt tunnetusti ei paljon paina.

Eli olen siis kuukaudessa ylittänyt kirkkaasti alkutavoitteen (900 g), mikä on hyvä jutska. Lisäksi olen lahjoittanut 300 g lankaa. Näin ollen minunhan pitäisi olla jo 500 g miinuksella laskelmissani. Niin siis pitäisi olla, vaan en ole. Ensinnäkin sorruin tosiaan ostamaan 450 g lankaa (SNY:lleni) ja toisaalta taas oma Sny:ni muisti minua 599 g ihania lankoja.

Lisäksi pistin purkuun MS3, josta vapautui vielä 150 g lisää. Tällä hetkellä tavoitteeseen on siis matkaa 585 g.

Kuvia ja kertomuksia valmistuneista töistä blogissani.

Kuukausi mennyt

Lankaa kului kuukauden aikana ällistyttävän paljon 1030 g (esim. parit lapaset, pari kauluahuivia, huopatossut...), mutta sitten tuli se Tallinnassa piipahdus. Ja sitä myötä lankavarasto näyttää +24 g :-(

Mutta tässä kuussa ei ole tiedossa matkailua ja puikot on kiinni parissa isommassa työssä, jotka valmistunevat piakkoin.

Kuukausiraportti by Ixu

Olipa sitten lankavaraston alkusaldo 21,910 kg ja oman painon alku 76,5 kg

Oma paino on nyt parina viimeaamuna näyttänyt 75,25 kg, eli -1,25 kg eli -1,63%

Lankavarasto sensijaan on kasvanut (vaikkakin olen sitä myös pikkuisen saanut pienennettyä). Lankaa on oman kirjanpitoni mukaan saapunut tähän taloon lisää 2,430 kg sitten syyskuun alkupäivien... Auts! Eli 2,2 kilon lankojen tuhoaminen on yli tuplaantunut 4,630 kiloon. Auts! Auts! Auts!

Tuhoamisrintamalla on lahjoitettu ja neulottu kaikkineen 702 grammaa, eli eli... Nyt loppuu laskutaito näin aamutuimaan... Mistäs lukemasta niitä prosentteja sitten laskettiinkaan? Tuosta lankavaraston alkusaldon tiputusmäärästä vaiko mistä? Jos siitä, niin varasto on noin 178,5% siitä mitä se oli lähteissä...

Lahjoitettuja siis 100g silkkivillaa ystävälleni Einille, 100g salaiselle neuleystävälle ja 150g tyttärille hpsuihin tupsuihin.