16. elokuuta 2007

10 % -projekti: säännöt

  1. 10 % -projekti alkaa 1.9.2007 ja loppuu 31.12.2007.
  2. Projektin aikana on tarkoitus vähentää lankavarastosta ja painosta 10 %. (Ks. tarkempi kuvaus alla.)
  3. Projektin lopussa onnistuneet saavat aplodeja, mainetta ja kunniaa.
  4. Kaikkien 10 % lankavarastoaan pienentäneiden ja siitä tähän blogiin ainakin satunnaisesti raportoineiden kesken arvotaan pieni palkinto.
  5. Mukaan pääsee kommentoimalla tähän merkintään torstaihin 30.8. mennessä. Projektiin voi osallistua myös ilman omaa blogia. Blogikutsun lähettämistä varten tarvitaan sähköpostiosoite. Kutsut lähtevät viimeistään perjantaina 31.8.
  6. Tähän blogiin osallistujat voivat lähettää tilannekatsauksia ja raportoida onnistumisia ja repsahduksia.
  7. Säännöt voivat vielä muuttua.
  8. Sääntöjä tulkitsevat Sire ja Marjut. Tuomarien lahjonta on sallittua.

Lankavaraston pienennys

Lankavarasto inventoidaan 1.9.2007 mennessä = lähtökoko ja uudelleen 31.12.2007 = tavoitekoko. (Jos ostat lankaa 1.9. tai sen jälkeen, ks. esimerkki 2.)

1. Tavoite: 31.12. lankavarasto on 10 % pienempi kuin 1.9.

2. Lankavarastoa pienennetään esim.

  • neulomalla käsin tai koneella
  • virkkaamalla
  • muilla hyväksi havaituilla tavoilla.

3. Projektin aikana

  • lankaa saa myydä tai lahjoittaa pois
  • lankaa saa ostaa
  • lankaa saa ottaa vastaan lahjana.

4. Lankavaraston koon muutoksilla suuntaan tai toiseen projektin aikana ei ole merkitystä, tavoitteena on vain päästä projektin alussa määriteltyyn lankavaraston tavoitekokoon.

5. Projektin lopussa kulutettuihin/vähentyneisiin lankoihin lasketaan sekä valmistuneet työt että keskeneräisissä töissä kiinni olevat kerät edellyttäen, että töitä on myös valmistunut eikä vain aloitettu. (Kiinni oleva = lanka on työssä kiinni; työtä varten varatut irtonaiset, aloittamattomat kerät ovat edelleen lankavarastoa.)

5a. Jos et laskenut projektin alussa keskeneräisiä töissä kiinni olevia lankoja mukaan varastoosi, et myöskään voi laskea niitä kulutettuihin lankoihin.

5b. Jos saat projektin aikana aloitetun työn valmiiksi ja lankaa jää yli vain vähän (esim. noin alle puolet - 1/4 kerää), voit omatuntosi mukaan laskea loput langat vielä mukaan lankavarastoosi tai laskea koko kerän kulutetuksi.

6. Projektin aikana purettujen neuleiden langat lisäävät lankavaraston kokoa (vrt. langan ostaminen tai saaminen).

Esimerkki 1

Lankavaraston koko 1.9. on 15 kg.
Lankaa on vähennettävä 0,1 * 15 kg = 1,5 kg
Tavoitekoko on 15 kg - 1,5 kg = 13,5 kg.

Esimerkki 2

Lankavaraston koko 1.9. on 15 kg, tavoitekoko on 13,5 kg.
Neuloja ostaa/saa 2 kg lankaa, jolloin lankavaraston koko kasvaa.
Lankaa on vähennettävä 1,5 kg + uudet 2 kg = 3,5 kg, jotta tavoitekokoon päästään.

Painon pudotus

Huom! Painon pudotus on toissijaista. Projektin päätavoite on lankavaraston pienentäminen. Tämä ei siis ole laihdutusprojekti, jonka aikana neulotaan.

  1. Painoa pudotetaan 10 % tai sen mukaan, mikä on järkevää ja terveellistä.
  2. Jokainen valitsee itse sopivan tavan.

98 kommenttia:

Rieppa kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
mirzu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
marsu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Hestia kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Lappis kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Arja kirjoitti...

Kun meen Hesaan messuille 1.9. niin inventoinko langat sen jälkeen vai sitä ennen :D
Siis tää on tärkee kysymys koska sitten tiedän paljon lankaa ostan...

Painonpudotusta tuskin tulee mutta voihan sitäki yrittää...

kramox kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Mari kirjoitti...

Hei!

Mua kiinnostaisi tulla mukaan pudottamaan lankavaraston painoa, mutta en voi osallistua sattuneesta syystä vartalon kilojen pudotukseen. Pikemminkin uskoisin, että 31.12. mennessä painoni on noin 15-20 % enemmän kuin nyt... (laskettu aika tammikuussa ;) ) Voinko siis osallistua?

Mari kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Marjut kirjoitti...

Marjut tulkitsee sääntöjä:

Arja, langat on inventoitava 1.9. mennessä eli 1.9. ostetut langat menevät esimerkin 2 mukaan. Tarkensin sääntöjä sen mukaisesti.

Mari, tervetuloa mukaan! Painon pudotus on toissijaista, lankavarasto on se tärkeämpi - ja itsensähän kanssa tässä kilpaillaan, ei muiden.

alisanmamma kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
muoriska kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Katriina kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Taina kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Esikko kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
katri kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Hanna Lumila kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
hanna kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Vape kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
susanna l-a kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
seijap kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Tellu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
aura kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Talutin kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Carita kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Hanna kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
anna kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Maijamirjami kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Agua kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
emilia kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
jaanaL kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Liinu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Vaapukka kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Hapero kirjoitti...

Voiko tänne tupsahtaa joukkoon, vaikka ei ole omaa blogia? Ja onnistuuko meiliosoitteen välitys jotenkin muuten kuin kommenttilootan kautta? Pitäkää vain nipottajana...

JennyF kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
tuitu kirjoitti...

Lankavuori /Minna kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Lankavuori kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Päivänsäde kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
villanne kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Ixu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Arja kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Anonyymi kirjoitti...

Marika V kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
KaraMelli kirjoitti...

sini kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
KatiO kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Tirlittan kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Tanja kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Kate kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Lape kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
mami kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Minttu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
TmT kirjoitti...

merrun puikot kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
berlinBat kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Mielitty kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Stricker kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Lastu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Tuittu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
akka kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Heidi kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
eija kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
sinhi kirjoitti...

AnneV kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Nyyti kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Bäle kirjoitti...

kesän lapsi kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Miriva kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Meri kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Miimu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Cottonella kirjoitti...

zaro kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Santtumaaria kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
maris kirjoitti...

katja_helena kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
cottonella kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Satu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Victoria Crookshanks kirjoitti...

Juulia kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
vertsu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Cottonella kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Sari kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Katariina kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Miimu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Silmu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän tekstin.
Hensu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
TiinaR kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Puputsi kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Kengu kirjoitti...
Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.
Victoria Crookshanks kirjoitti...

Hei, en saa kirjoitettua mitään blogiin. Onko oikeuteni kunnossa?

t. Katjuska