lauantai 3. marraskuuta 2007

Väliaikaraporttia täältäkin

Miten voi olla mahdollista että yksiin aikuisen naisen sukkiin menee lankaa vain 50 g!!??
Siis:
Väsähdin joululahjojen väsäämiseen ja päätin neuloa välityönä itselleni Regian Nation Color-langasta Suomen lipun väreihin raidoitetut sukat. Näitä olen halunnut jo kauan, mutta ovat vain jääneet tekemättä. Ilo sukkien nopeasta valmistumisesta hupeni hyvin pian, kun katselin jäljelle jäänyttä lankakerää ja vakuuttaakseni epäuskoisen pääni punnitsin sekä sukat että langanlopun. Todellakin: 50 g oli kulutus! Toisen kerän jouduin siis aloittamaan vain siksi, että saan raidoituksen kohdalleen. Jos en olisi tästä välittänyt, minulla olisi nyt yksi korkkaamaton kerä vajaan kerän ja pikkuriikkisten nöttösten sijaan. Sekin vielä.

No, sukat ainakin ovat hienot, ja ovat nyt sitten valmiina odottamassa ensi kevään jääkiekon MM-kisoja. Yleensä kaikki tämäntapaiset ideat tulevat minulle liian myöhään, eli nyt saan sitten istua rauhassa töllön ääressä hurraamassa Leijonille sen sijaan, että yrittäisin apinan raivolla saada sukkia valmiiksi kisojen aikana vain huomatakseni että sukat valmistuvat vasta finaalin aikana.

Muoks: unohtui...En saanutkaan vironvillaa, koska äidin Tallinnanmatka peruuntui. Helpotuksen huokaus pääsi tämän lankaprojektin kannalta, vaikka toisaalta olin hyyyyvin pettynyt... :o(

Ei kommentteja: