tiistai 18. joulukuuta 2007

Kirjanpitomoka

Tein tänään lankainventaariota. En tehnyt sitä silloin 10%-projektin alkajaisiksi, koska luotin kirjanpitooni - edellisen inventaarion olin tehnyt tammikuun lopussa. Ja nyt sitten lankavarastoni lukemat heittivätkin peräti 354 grammaa siitä, mitä kirjanpidossa luki. Minun onnekseni se 354 grammaa oli miinusta, eli lankaa on minulla paljon vähemmän, mitä luulin. En osaa selittää tuota heittoa mitenkään. Ja lisäksi huomasin, että olen muutenkin tehnyt jotain pieniä mokia kirjanpidon kanssa, enkä löydä niillekään selitystä mistään. Eli nyt en kyllä yhtään tiedä, että paljonko minulla oikeasti oli lankaa 10%-projektin alussa - mutta siitä olen kuitenkin varma, että se 10% on kuitenkin kulutettu, oli sitä lankaa sitten tällä hetkellä miten paljon tahansa. :) Katsotaan nyt sitten, miten raportoin vuodenvaihteessa sen lopullisen kulutuksen. Minulla ei ole kyllä väliä sille, osallistunko mihinkään arvontaan, sillä en erityisemmin kaipaa lisää lankaakaan, ja langat on kivempi käydä ostamassa itse, kun saa sillä tavoin just sellaista mitä tarvitsee. :) Eli en ota paineita sen kanssa - pääasia on kuitenkin, että lankaa on kulunut ja langat mahtuvat nyt paljon pienempään tilaan. :)

Ei kommentteja: