tiistai 11. joulukuuta 2007

Loppukirille tarvetta


Syksy on ollut pitkä ja täynnä ties mitä esteitä. Olen ainakin hyvä kehittämään aina tekosyitä miksi olen ostanut lisää lankaa tai miksi en ole tehnyt jotain muuta. Tampereen messuilla pysyin vielä hyvin kurissa ja ostin vain Ullan pikkujouluihin 100g lankaa. Noh, seuraavalla viikolla oli Helsingissäkin käsityömessut ja sieltä tarttui mukaan 200g Vuorelman Vetoa. Illalla oli Ullan pikkujoulut ja sieltä lahjaksi ja palkinnoksi tuli lisää lankaa yhteensä 350g. Reilu viikko sitten olin kyläilemässä Lappeenrannassa ja menin katsastamaan paikallisen lankakaupan Pyöröpuikon ja siellä oli synttäriale. Muutenkin mieli oli maassa ja mieleni halaji punaisia luksuslankoja niin paljon, että vasta maksamisen jälkeen mieleeni tuli 10% -projekti. Vaikka luulisi että sairaslomalla saisi neulottua, niin ei täällä tahti ainakaan päätä huimaa. Jotain keriä olen myynyt, mutta osa on myös ollut ns. vaihtokauppaa. Valmistunut on usea lapaspari joulupukin konttiin ja itsellekin, balleristit, kämmekkäitä ja bainbridge. Lankavarasto näyttää että vielä on yli 2 kiloa tavoitteeseen, tarvitsee hioa loppukirille suunnitelmat. Voi joululahjoiksi syntyä ns. tee-se-itse paketteja. Oma paino pysyy samassa, enkä enää uskalla kovin usein edes vaa'alle kun liikunta on jäänyt minimiin. Noh, siihenkin voi aina aloittaa loppukirin, mahtuupahan sitten jouluherkkuja mahaan enempi ;)

Ei kommentteja: