Mihinkäs nämä teesit voisi naulata?

Olen tässä joutunut hyväksymään muutamia elämän kovia totuuksia, esimerkiksi että

1) Jos löydät ohjeen laukkuun, johon tarvitaan kilo lankaa, niin kaksi kiloa ei riitä tekemään pitkää neuletakkia samasta langasta. Tai sitten olet tosi pikkuinen ihminen - kahden laukun kokoinen.
2) Jos kymmenen kilon vähennys lankavarastosta ei käytännössä näy missään, kotona on todennäköisesti enemmän kuin sata kiloa lankaa.
3) Pitsihuiveja neulomalla ei saa varastoon tehtyä kovinkaan suurta lovea.
4) Langoista luopuminen on yllättävän vaikeaa, vaikka saisi rahaa vastineeksi
5) Se lanka, josta just sillä siunaaman hetkellä haluaisi neuloa jotakin, on taatusti hukassa. Tai ohje. Tai ne kaikkein turboimmat puikot. Epäilen että kadoksissa olevan tavaran määrä on vakio - kun jotain löytyy, jotain muuta hukkuu.
6) Langat ei vie yhtä paljon tilaa kuin niistä tehdyt vaatteet/laukut/muut vermeet, josta seuraa myös että
7) ihminen ei ehkä tarvitse viittätoista huovutettua laukkua; ei ainakaan käytä niitä kaikkia. Ja minne ne kaikki laukut oikein mahtuu?
8) Kahden kilon neuletakin neulominen käy melkein jumpasta. Mitenkähän käy kun takki on valmis, kuinka kauhean painavalta se tuntuukaan ja voiko se päällä lähteä hikilenkille?
9) Neulomalla itselleen vaatteita ei todellakaan säästä rahaa.
10) Jos vaan istuu illat pitkät sohvalla neulomassa, oma paino ei ainakaan putoa.

Niin ja se tilanne: aivoton neulonta on korotettu toiseen potenssiin. Olen solminut nurkista löytyneitä jätelankoja peräkkäin - kaikki yli 20-senttiset pätkät käy - ja kampean niitä nyt neulemyllyllä putkeksi. Kun icordia on tarpeeksi, neulon siitä 12 millin puikoilla veto- ja kurastopparin äiskän terassin oven eteen. Kivaa, helppoa (paitsi silloin kun silmukka putoaa tai jää sääpuoleen tän neulemyllyn koukkuihin) ja ennen kaikkea hyödyllistä kun pääsee pienistäkin langanjämistä eroon. Tää oli just se salainen ase, jota projektin alussa vilautin...