Onneksi aikaa on vielä...

Ei vieläkään mitään valmista Opal-sukkien ja Karuselli-puseron jälkeen. -Tai no, valehtelin. Yhdet sukat sentään tuli tehtyä pikapikaa kun kaverin sivulauseen rivien välistä oli luettavissa että sukille olisi tarve. Päätin siis yllättää. Niihin sukkiin mennyttä lankaa vaan ei voi laskea varsinaisesti miinuksiin kun se on tämän projektin alkamisen jälkeen äiteeltä haettua. -Ei ollut itsellä sopivaa väriä, josta tiedän kaverin tykkäävän. Onneksi kerästä ei jäänyt minulle plussaa vaan loppu meni takaisin äidin varastoihin.

Plussaa on kyllä sitten tulossa muualta. Sain aiemmin tänään puhelun Porvoon lankatalosta. Eräs toinen kaverini siellä kyseli josko minulle saisi tuoda tarjouksessa olevaa Schoeller + Stahlin Zermattia, jota hän muisti minun hinkuneen. Arvatkaa saiko tuoda?! *WIRN*
Eihän siitä voinut kieltäytyä. Ei. Eiei. Puoleen hintaan. -No aatelkaa ny itte! *TUPLAWIRN*

Mutta ihan oikeasti: kiitokset Arjalle tätäkin kautta, on ihanaa näin huomaavaisesti tulla muistetuksi, kyllä lämmittää vanhanpiian mieltä. Ei ole vanhallapiialla muuta lämmikettä kuin langat. Ja puhelut joiden seurauksena saa lisää lankaa. :o)

Niin, ja muita plussia tulossa: joudun ostamaan pari kerää lankaa kummitytön boleroon josta tuli tilaus. Minulla kun ei ole kertakaikkiaan mitään sellaista varastossa, mikä istuisi minun kuvitelmaani valmiista bolerosta ja siitä, minkä kanssa se on tarkoitettu käytettäväksi. Miten voi olla mahdollista, että likimain 80 kg:ssa ei ole mitään sopivaa??? Täähän on ihan niinkuin se, kun me naiset sanotaan että ei ole mitään päällepantavaa, vaikka samaan aikaan kaappi pursuaa vaatteita.

Tämä projekti on täysin tuhoon tuomittu mun osaltani. Täytyy varmaan alkaa myymään lankoja. *snif* Omassa painossa sentään on puolisen kiloa miinusta. Kovasti tsemppiä kaikille teille, jotka sinnikkäästi jaksatte! Ilman tätä yhteisprojektia mulla ei ois mitään toivoa.