maanantai 10. syyskuuta 2007

yritä nyt keksiä joku naseva otsikko, kun kaikki on jo käytetty!

Lankaa ei ole kulunut neulomalla yhtä kämmekästä lukuunottamatta vielä ollenkaan! Sain kuitenkin lahjoitettua kerän Regia cottonia kaverilleni, joten siitä tulee jo -100g!

Puikoilla minulla on edelleenkin villapaita ja Leskenlehtihuivi, johon olen juurkohta neulonut ensimmäisen vyyhdin Sivillaa. Ja sitä vyyhtiä en ole laskenut varastoon, joten neulon sitten vielä toisen mokoman, että saan -50g siitäkin. On vaan niin pahuksen riittoisaa lankaa, että menee ikä ja terveys tikuttaessa... Eilen tein Isoveikasta kämmekkään (piti tulla lapanen..) ja aloitin kaverin kanssa, niistä ilmoitan kulutuksen vasta kun ovat kumpainenkin valmiit! Aloitin illalla myös Dropsin alpacasta ihan siloista kolmiohuivia lapsille, tykkään että kolmiohuivi suojaa enemmän kaulaa ja rintaa kuin tavan kaulaliina! Oli minulla aloitettuna viimeviikolla nallesta pieni lapanenkin, mutta purin sen. Ei kestä hermo sitä pientä piiperrystä :-D

Eli tämänhetkinen saldo on: 1950 - 100 = 1850g!

Ei vaikuta pahalta! Tosin olen saamassa lähiaikoina Sireltä hieman lankaa, mutta se on tarkoitus kuluttaa hetimmiten kokonaan.

Ei kommentteja: